Puheenaihe

Viivi Pumpanen kertoo, miksi hänen takapuoltaan ei Instagramissa nähdä – "Tänä päivänä ei tätä ehkä ihan tajuta"

Viivi Pumpanen

Toni Tervo

Sosiaalinen media, etenkin Instagram, on viime vuosina täyttynyt yhä enemmän maksetuista mainoksista ja naisten vähäpukeisista kuvista. Seuraajia halutaan kasvattaa melkein keinolla millä hyvänsä, ja yhä nuoremmat naiset kokevat painetta luoda täydellistä someminää.

Juontaja ja tv-tähti Viivi Pumpanen on seurannut ilmiötä viime aikoina hiukan huolestuneena.

– Sosiaalisessa mediassa on runsaasti hyviä puolia, mutta se on kasvanut niin paljon, että siellä on hyvä olla sellainen itsesuojeluvaisto. Tänä päivänä ei ehkä ihan tajuta, että mitä enemmän itsestä antaa, sitä vapaampaa riistaa siellä netissä on, nainen pohtii.

Pumpasen omalla Instagram-tilillä on yli 62 000 seuraajaa. Siellä ei kuitenkaan ole, eikä tule olemaan, esimerkiksi niitä paljastavia kuvia.

– Mä en laita sinne mitään, mistä voisi tulla jotain seksistisiä ajatuksia. Idea siitä, että joku tulisi sinne katsomaan ja arvioimaan peppuani ei ole sellainen, mikä minua kiinnostaa. Sillä tavalla en ruoki sellaista mentaliteettia. En koe tarvetta esitellä itseäni.

Somen kautta tapahtuviin kaupallisiin yhteistöihin hän suhtautuu positiivisesti, kunhan siinäkin pysyy tietty aitous.

– Kaupallisista yhteistöistä minulta kysellään paljon. Olen niitä pari tehnyt, mutta siinäkin tapauksessa olen todella, todella tarkka. Managerini kanssa käymme huolellisesti läpi vastaako yritys arvojani. Jos aion mainostaa shampoota, niin sitten kanssa pesen hiukseni kuukauden sillä shampoolla ja katson, että se on hyvä. Haluan voida suositella tuotetta ystävälleni samoilla sanoilla, mitä kirjoitan somepostaukseen.

Pumpanen korostaa sosiaalisesta mediasta puhuessaan monta kertaa, että ei halua kritisoida ketään.

– Somessa on oikeasti paljon hyvääkin ja onhan se hieno tapa pitää yhteyttä tuttuihin ja nähdä kuinka ihmisillä menee. Mainonnan kehittyessä somesta saadaan myös ihmisten tietoisuuteen uusia hyviäkin asioita, jotka voivat olla hyödyksi.

Hän kuitenkin haluaa tuoda esiin etenkin nuoriin kohdistuvia haittavaikutuksia.

– Kehotan kaikkia oikeasti harkitsemaan, mitä nettiin laittaa. Ja miettimään seurauksia.

– Rehellisesti sanoen olen itse melko surkea somettaja. Minulla on oikeasti niin kiire, että en paljon asiaa ehdi miettimään. Minulle on myös tärkeää elää hetkessä ja olla toiselle ihmiselle läsnä. Se ei onnistu jos koko ajan tuijottaa puhelinta.

Eikä Pumpanen valehtele puhuessaan kiireestä. Tänä keväänä naista työllistää Possen lisäksi pieni sivurooli indie-elokuvassa, erilaisia keikkatöitä sekä juontopesti Gladiaattorit -sarjassa.

– Gladiaattoreita oli ihan superhauska tehdä, vaikka yksin juontaminen jännitti. Jokainen gladiaattori oli oman alansa ammattilainen ja oli huikeaa katsoa heidän työskentelyään.

– Kilpailijatkin olivat superrohkeita. Vaikka aika hurjapää olenkin, ei minulle tulisi ekana mieleen lähteä juoksemaan rugbyn maajoukkuepelaaja päin ja painimaan hänen kanssaan, juontaja nauraa.

Pian myös Pumpasen musiikkiura saa jatkoa naisen julkaistessa toisen singlensä edellisen Elämännälkäinen-kappaleen seuraksi.

– Sen oli tarkoitus tulla jo aiemmin, mutta aikataulusyistä on vähän viivästynyt. Tosi mahtavaa saada sekin pian julki, nainen hymyilee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu