Vaalikoneemme on nyt avattu!

Puheenaihe

Helsingissä erikoinen soppa – tasa-arvotoimikuntaa syytetään yhdenvertaisuuslain rikkomisesta

Tasa-arvotoimikunnan puheenjohtaja epäsi kristillisdemokraattien Mika Ebelingiltä (keskellä) pääsyn tasa-arvopaneeliin, johon hänet ensin oli kutsuttu.

Arkisto/Päivi Tuovinen

Helsingin perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien valtuustoryhmät väittävät, että tasa-arvotoimikunta on toiminut asiattomasti. Ryhmät pyytävät pormestari Jan Vapaavuorta (kok.) ryhtymään välittömiin toimiin tilanteen korjaamiseksi.

Helsingin tasa-arvotoimikunta oli kutsunut kaupunginvaltuutettu Mika Ebelingin (kd.) 19. maaliskuuta järjestettävään eduskuntavaaliehdokkaiden tasa-arvopaneeliin. Toimikunnan puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Alviina Alametsä (vihr.) ilmoitti kuitenkin Ebelingille toimikunnan peruvan kutsunsa, koska Ebeling oli jättänyt toimikunnan tahdon vastaisen eriävän mielipiteen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksessa 18. joulukuuta viime vuonna.

Lautakunnalta oli pyydetty lausuntoa aloitteesta muuttaa harrastus- ja liikuntapaikkojen intiimitilat kaikki sukupuolet huomioiviksi. Lautakunta puolsi esitetyn kartoituksen tekemistä, mutta Ebeling jätti siihen eriävän mielipiteen, jossa hän muun muassa totesi, että "yhteiskunnan ei pidä haaskata rahaansa transuskonnon levittämiseen".

Ryhmät katsovat, että tasa-arvotoimikunta rikkoo yhdenvertaisuuslakia. Yhdenvertaisuuslain 8. pykälä kieltää syrjinnän uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen tai poliittisen toiminnan perusteella.

– Helsingin tasa-arvotoimikunnan puheenjohtaja Alametsän toiminta rikkoo räikeästi lain ja tasa-arvotoimikunnan toiminnan henkeä ja tavoitteita, ryhmät toteavat.

– Tämän johdosta kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten valtuustoryhmät edellyttävät, että pormestari puuttuu tilanteeseen välittömästi siten, että Helsingin tasa-arvotoimikunnan puheenjohtajan arvoton toiminta tässä asiassa loppuu ja jotta toimikunnan tasa-arvopaneelia ei toteuteta syrjivässä muodossa.

Häviävätkö naisten ja miesten vessat kokonaan? Lue laajempi juttu täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Naisia on pörssiyhtiöiden hallituksissa kansainvälisesti verraten huippumäärä, mutta vielä riittää matkaa tasa-arvoon Suomessakin8.3.2019 06.15
Tasa-arvovaltuutettu: Ongelmina 16 prosentin palkkaero ja naisiin kohdistuva väkivalta20.12.2018 14.54

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu