Puheenaihe

Laivan työntekijät kumoavat yleisen myytin vanhemmista risteilyllä – IL: ”Ovat hyvin harvinaisia”

Laivalla työskentelevien mukaan meininki ei ole yhtä karua kuin suositussa televisiosarjassa.

Ruotsinlaivalle sijoittuva televisiosarja kerää kiitosta samaistuttavuudellaan: jokainen risteilyllä ollut tunnistaa hahmoista tuttuja piirteitä, niin myös laivalla työskentelevät.  

Kaisa Paastela

Silja Serenaden intendentti Oskar Lehmusniemi kommentoi Iltalehden haastattelussa suosittua M/S Romantic-sarjaa kahdentoista vuoden työkokemuksella laivalla.

Intendentti nimeää todenmukaisimmaksi hahmoksi Kaiden, Antti Luusuaniemen esittämän sinkkumiehen, joka on kehittänyt tiukan strategian naisseuran löytämiseksi risteilyiltä.

Intendentin kokemuksen mukaan näitä surkuhupaisia Kaideja löytyy yhdestä jos toisesta kaveripiiristä.

Lehmusniemi kertoo haastattelussa katsoneensa sarjan kaikki jaksot ja pitäneensä niistä.

– Tunnistin myös omaa persoonaani hahmoista. En nyt ehkä stressaa niin paljon kuin tämä meidän Jocke (Hannu-Pekka Björkman).

Monen muun katsojan tavoin Oskar Lehmusniemi koki sarjan juonikäänteet paikoittain myös traagisina.

Eniten häntä kirpaisi katsoa Santeri Kinnusen esittämän hahmon juopottelua, kun miehen olisi pitänyt huolehtia pienestä sisarenpojastaan. Sarjan toisessa jaksossa on useita kohtauksia, joissa viina vie enoa ja pieni poika jää sivuun.

– Sitä jaksoa melkein sattui katsoa. Olen aikoinaan aloittanut lasten viihteen parissa työt laivalla ja todennut, että päihtynet vanhemmat ovat hyvin harvinaisia, Lehmusniemi sanoo.

Samaa vakuuttaa lehden haastattelussa myös Silja Serenaden infossa työskentelevä Joanna Mustalahti. Info on laivan näköalapaikka, jossa ollaan hyvin perillä laivan tapahtumista. Mustalahden mukaan humalaiset vanhemmat eivät ole ongelma risteilyillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu