Puheenaihe

Vantaa sai Elävä Kaupunkikeskusta -palkinnon – "Moderni kaupunkipuisto on mansikka Tikkurilan keskustakakussa"

Tikkurilan Kirjastopuisto on "mansikka Tikkurilan keskustakakussa", kuvailee palkintoraadin puheenjohtaja Matti Mare.

Arkisto/Päivi Tuovinen

Ennakkoluuloton kaupunkikehittäminen toi Vantaalle Elävät kaupunkikeskustat -yhdistyksen myöntämän Elävä Kaupunkikeskusta 2019 -palkinnon. Vantaata arvostetaan muun muassa siksi, että se on luonut omaperäisen kaupunkiprofiilin metropolialueella.

Tikkurilaa kehutaan siitä, ettei siellä ole tavoiteltu yhtenäistä kaupunkikuvaa.

– Houkuttelevuus syntyy vastakkaisuuksista ja ajallisista korosteista rohkealla otteella. Hillityn yhtenäinen kaupunkikuva on tylsää, kirjoittaa palkintoraadin puheenjohtaja Matti Mare yhdistyksen tiedotteessa.

Tikkurilan Asematiellä on jälkiä vanhasta kauppalasta ja kaupungintalokin on 1950-luvulta, mutta sitä on laajennettu "ultramodernisti". Myös liike- ja toimistokeskus Dixi ja matkakeskus saavat kehuja. Lisäksi Mare hehkuttaa Tikkurilan kruunaavaa Kirjastopuistoa.

– Moderni kaupunkipuisto on mansikka Tikkurilan keskustakakussa.

Mare ylistää, että Vantaasta voivat ottaa mallia Suomen muutkin kaupunkisuunnittelijat.

Elävä Kaupunkikeskusta -palkinto myönnetään vuosittain hakemuksen perusteella huomionosoituksena onnistuneesta kaupunkikeskustan kehittämisestä. Viime vuonna palkinnon sai Lappeenranta.

Elävät kaupunkikeskustat ry on perustettu 1997. Sillä on noin sata jäsentä kaupungeista, kaupunkikeskustayhdistyksistä, kaupan keskusjärjestöistä, kaupan keskusliikkeistä, keskustakehittämisen asiantuntijoista.

Onko Tikkurilan keskustan suunnittelu onnistunut?

Kyllä
52% (11 ääntä)
Ei
48% (10 ääntä)
Ääniä yhteensä: 21

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Villi visio: Tällainen keidas uusi Tikkurilan tori voisi olla1.10.2014 06.00
Tikkurilan uusi tori palkittiin – "Vetovoimainen kokonaisuus"12.5.2017 11.04
Mielipide: Tikkurilan uusi tori on pieni, ruma ja sekavasti toteutettu25.1.2019 07.05
Kirjastopuisto ja Tikkurilantori palkittiin kovatasoisessa kisassa – Palkintoraadin jäsen vinkkaa mielenkiintoisista yksityiskohdista16.2.2018 13.37
Tikkurilan uusi tori ammottaa tyhjänä – ”Kauppiaat tunkevat Myyrmäkeen”3.11.2015 06.00
Tikkurilan torin alle ei vedetä sähköjä – Kahvila siirtyy hieman22.12.2018 09.20
Tikkurilan aseman tunnistaa nyt Dixistä – 1960-luvulla raiteilla puksuttivat vielä höyryjunat18.6.2018 07.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu