Puheenaihe

Poliisi aloitti rikostutkinnan ekopisteeseen raahatuista rojuista – sohvaryhmiä, kirjahyllyjä, polkupyöriä

Hakunilassa sijaitseva ekopiste täyttyy sinne kuulumattomasta tavarasta havaintojen mukaan etenkin kuunvaihteessa, kun ihmiset muuttavat.

Poliisi

Itä-Uudenmaan poliisi on ryhtynyt tutkimaan jäterikosta Hakunilan Kannuskujan Rinki-ekopisteessä Vantaalla. Vantaan Sanomat kertoi viikonloppuna, että pisteeseen on jätetty muun muassa sohvia, kirjahyllyjä ja polkupyöriä.

Poliisi toteaa Twitterissä, että Kannuskujalla rikotaan rikosilmoitusten mukaan toistuvasti jätelakia.

Ekopisteen ylläpitäjä on jättänyt paikalle viesti, jonka mukaan piste lopetetaan, jos sotkeminen jatkuu. Sotkemisella viitataan jätteisiin, jotka eivät sinne kuulu.

– Keräyspisteelle kuulumattoman jätteen poisvieminen aiheuttaa meille tuhansien ja taas tuhansien eurojen kustannukset vuositasolla, Rinki Oy:n aluepäällikkö Jari Koivunen sanoi Vantaan Sanomille.

– Meillä ei ole halua ylläpitää maksutonta jäteasemaa.

Väärinkäytökset ovat jatkuneet ainakin vuoden.

Tällä hetkellä yhtiöllä on pääkaupunkiseudulla tehotarkkailussa on myös kaksi muuta pistettä.

Lue tapauksesta lisää täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Hakunilan kierrätyspistettä uhkaa sulkeminen jatkuvan sotkemisen vuoksi – Yritys: "Meillä ei ole halua ylläpitää maksutonta jäteasemaa"16.3.2019 06.45
Sohvia, autonrenkaita, jääkaappeja – Keräyspisteisiin kipataan paljon rojua16.8.2018 07.05
Omavaltainen kierrätys rikkoo kaupan laitteita – Kodin jätteitä tungetaan pullonpalautuskoneeseen Kivistössä21.2.2018 06.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu