Puheenaihe

Kari Lahti, 72, houkuttelee senioreita pelaamaan tietokoneella: Taistelupeli on hyvää aivojumppaa ja voittaa passiivisen tv:n katselun

IKÄ Kun pelaat, olet aktiivinen, sanoo monien tietokonepelien konkari. Varttunutta väkeä toivotaan lisää peliryhmiin.

Kari Lahti on pelasi pitkään yksin tietokonepelejä, kun samanikäisiä muita pelaajia oli vaikea löytää. Nyt hän kuuluu Senior Fighters -joukkueeseen.

Paivi Tuovinen

Vihollinen pompahtaa nurkan takaa eteen, mutta Kari Lahti on tarkkana ja ehtii pamauttaa aseellaan ensin. Hän etenee rakennusten viertä ja vaanii samalla, mistä seuraavat vastustajat ilmestyvät.

Sormi on koko ajan liipasimella – eli hiirellä.

– Ei tässä kukaan vahingoitu, tämähän on fiktiota, Lahti naurahtaa Counter Striken tiimellyksessä.

Räiskintäpelien pelaajat kohtaavat nimittäin ajoittain ihmettelyä, että eikö se ole kamalaa ampua ihmisiä.

Pelaaminen tietokoneella sopii myös yli 60-vuotiaille senioreille, Lahti, 72, vakuuttaa. Hän on itse pelannut vuodesta 1996, ensin Civilization 2:ta ja myöhemmin useita muita pelejä, kuten toimintapelejä Mass Effect ja Dead Space.

Taistelua käydään esimerkiksi avaruuden hirviöitä vastaan.

– Dead Spacen loppuvastustajan voitin vasta parinsadan yrittämisen jälkeen. Neuvoja piti katsoa YouTubestakin. Välillä tietysti harmitti, mutta se oli hyvin mielenkiintoista ja kerta kerralta pääsin vähän lähemmäksi.

Vuosien yksinpelaamisen jälkeen Lahti on viime marraskuusta lähtien ollut mukana Counter Strike -joukkueessa. Senior Fightersissa on tällä haavaa kuusi jäsentä ja keski-ikä noin 69 vuotta.

– Joukkueessa on kaksi naista ja toinen heistä on meidän paras pelaajamme, Lahti sanoo.

Porukka koottiin senioreita tietokoneasioissa opastavan Enterin jäsenistä.

Tavoitteena on löytää lisää varttunutta väkeä tietokonepelien ääreen. Moni kuitenkin suhtautuu ajatukseen jo etukäteen torjuvasti ja arvostellen ja vertaa sitä jopa rahapelaamiseen.

Lahti kuuluttaa rohkeutta olla erilainen seniori.

– Kannattaa ainakin kokeilla ja arvioida vasta sitten, sopiiko pelaaminen itselle.

Kännykkä- ja tablettipelit vetävät enemmän yli kuusikymppisiä kuin Counter Striken tapaiset joukkuepelit, vaikka siinä saisi toimia yhdessä muiden kanssa. Pelaajat ovat toisiinsa yhteydessä puheohjelman kautta.

– Counter Strike sopii senioreille, koska siinä pelataan lyhyissä rupeamissa ja välillä on hengähdystaukoja.

Senior Fighters aikoo ensi syksynä pelata ystävyysottelun toista seniorien joukkuetta, Grey Gunnersia vastaan.

Kaikki pelit eivät ole räiskintää, rauhallisempiakin vaihtoehtoja on tarjolla, Lahti muistuttaa.

Näppäimistön ja hiiren avulla voi simuloida vaikka maanviljelystä tai yhteiskunnan rakentamista.

– Digipelaaminen on mukava, hauska ja hyödyllinen harrastus ja ajanviete. Samalla kehittyvät taidot ongelmien ratkaisemisessa, hahmottamisessa, päättelyssä ja suunnittelussa, hän kehuu.

Myös sormet ja kädet saavat jumppaa ja syke nousee.

– Aivoja on käytettävä aktiivisesti. Tämä on aivan toista kuin passiivinen television katselu.

Oppia Oodissa

Counter Striken alkeita opetetaan yli 60-vuotiaille ensi tiistaina 26. maaliskuuta.

Enterin järjestämä valmennus pidetään Keskustakirjasto Oodissa klo 10–12.30.

Aikaisempaa digipelikokemusta ei tarvita.

Counter Strike: Global Offensive -pelissä kaksi viiden pelaajan joukkuetta pelaa toisiaan vastaan.

Peliä käytetään myös e-urheilussa ja hiljattain suomalainen joukkue nousi loppuotteluun turnauksessa Puolassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu