Puheenaihe

Kuvat: Pasilan aseman sisätiloissa kasoittain hiekkaa – työpäällikkö kertoo syyn

Pasilan väliaikaisen aseman asemasillalla oli viime viikon lopulla paikoin isoja hiekkakasoja.

Jussi Vehkasalo

Pasilan väliaikaisen rautatieaseman ylätasolle eli asemasillalle on kertynyt paikoin kasoittain hiekoitushiekkaa.

Vaikka asemalla ollaan seinien ja katon suojassa, vähän niin kuin sisätiloissa, ei ainakaan lattian siisteys ole samaa luokkaa kuin varsinaisissa sisätiloissa. Asemasilta on myös viileä tila.

– Aseman tiloja käsitellään puhtaanapidon osalta talvisin kuten ulkotiloja ja kesällä tilaa siivotaan kuten sisätiloja, aseman työpäällikkö Jani Kuivamäki ilmoittaa.

Hiekoitushiekkaa on levitetty myös sisätilamaiselle asemasillalle.

– Hiekkojen poisto on parhaillaan käynnissä, kun ilmat ovat lämmenneet, kertoo hän viime viikon lopun tilanteesta.

Pasilan väliaikaisen aseman läpi kulkee noin 60 000 henkilöä päivässä.

– Suurien ihmisvirtojen vuoksi kulkuteiltä poiskulkeutuva hiekka on tuonut haastetta. Tähän olemme ottaneet ylimääräisen resurssin hiekan siivoamiseksi ja hiekan levittämiseksi tasaisesti kulkuteille.

Suurista hiekoitushiekkamääristä ei ole tullut valituksia asemasta vastaaville.

– Alkutalvella tuli valituksia liian vähäisestä hiekoituksesta, Kuivamäki kertoo.

Juttua korjattu 25.3.2019 kello 12.32: Lause "Hiekoitushiekka on kulkeutunut sisätilamaiselle asemasillalle junalaitureilta ja muista ulkotiloista" on muutettu muotoon "Hiekoitushiekkaa on levitetty myös sisätilamaiselle asemasillalle".

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Pasilassa voi viluttaa – tällainen on tänään avattu väliaikainen asema3.4.2017 15.57
Pasilaan tulee Prisma – HOK-Elanto valtaa suuren osan kauppakeskus Triplasta25.1.2019 11.10
Lämpöpuhallin rikkoutui kauppakeskus Triplan työmaalla – valutti satoja litroja öljyä13.1.2019 09.14
Redin asiakaskadosta nousi kohu – nyt kommentoi tuleva kilpailija Pasilan Triplassa: "Ankkurit ovat välttämättömiä"19.11.2018 19.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu