Puheenaihe

Poliisi myöntää Helsingin lapsiprostituoidut – IL: "Osto ja myynti tapahtuu kauppakeskuksissa"

Poliisi kertoo, että sillä on Helsingissä parhaillaan tutkittavana useita alaikäisten seksikauppaan liittyviä tapauksia. Kuvituskuva. 

Jussi Vehkasalo / Arkisto

Poliisi myöntää, että Helsingissä on alaikäisiä lapsiprostituoituja. Heitä on poliisin saamien tietojen mukaan lähes kymmenen. Asiasta kertoo Iltalehti

Ilmiölle luonteenomaista on se, että nuoret eivät välttämättä edes käsitä joutuneensa rikoksen uhriksi, vaikka häneltä olisi onnistuttu ostamaan seksuaalipalveluja.

Helsingissä on Iltalehden mukaan selvitettävänä parhaillaan neljä tapausta, jossa epäillään seksuaalipalvelujen ostamista nuorelta tai sen yritystä.

Virkavallan mukaan ostoyritysten tai -tapahtumien epäillään tapahtuneen julkisilla paikoilla kuten nuorten suosimissa kauppakeskuksissa tai joukkoliikenneasemilla.

Osa alaikäisiin kohdistuneista seksikauppatapauksista tulee Iltalehden mukaan esiin jonkin muun rikoksen esitutkinnan yhteydessä.

Vanhemmat saattavat huolestua esimerkiksi siitä, että heidän lapsellaan on käytettävissä enemmän rahaa tai uusia vaatteita kuin mihin hänellä todellisuudessa olisi varaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu