Puheenaihe

Kela onnistui poistamaan jonot kiitosta keränneellä kokeilulla – laajenee kaikkiin Kelan toimipisteisiin

Jonot onnistuttiin kokeilun myötä poistamaan Kelan toimistosta lähes kokonaan. Uuden palvelumallin myötä jonotusnumerotkin poistuvat käytöstä.

Kela

Kela ottaa pääkaupunkiseudulla käyttöön kiitosta keränneen palvelutavan. Asiakkaita aletaan opastaa eteenpäin jo aulassa. Samalla asiakkaille tarkoitettujen tietokoneiden määrää lisätään. Vuoronumerot poistuvat käytöstä.

Uusi palvelutapa on otettu käyttöön jo viidessä pääkaupunkiseudun palvelupisteessä. Kun asiakas astuu ovesta sisään, palveluasiantuntija selvittää mahdollisimman pian asiakkaan tarpeen ja ohjaa eteenpäin.

– Olemme saaneet paljon kiitosta siitä, että tervehdimme asiakkaita heti ovella ja seisomme vieressä palvelemassa sen sijaan, että olisimme pöydän tai lasin takana, sanoo asiakaspalveluyksikön johtaja Matti Kujala.

Osa asiakkaista pystyy hoitamaan asiansa tietokoneilla, toisille sopii paremmin henkilökohtainen palvelu. Tarvittaessa voidaan myös varata aika palvelupisteelle tai puhelinpalveluun. Etukäteen varattavia palveluaikoja on lisätty merkittävästi. Tällä pyritään palvelun parantamiseen.

Itäkeskuksessa uuteen palvelutapaan siirryttiin jo viime syksynä. Sen ansiosta jonotus on poistunut ja palvelu sujuu.

– Kampin pisteessä ei ole vielä siirrytty uuteen palvelutapaan, ja siellä voi välillä olla jopa parin tunnin jono. Itäkeskuksessa apua joutuu yleensä odottamaan vain hetken, Kujala toteaa.

Itäkeskuksessa paikalla on joka päivä noin 30 palveluasiantuntijaa ja asiakkaille tarkoitettuja tietokoneita on 40. Asiakkaat voivat käyttää koneita maksutta Kela-asioiden hoitamiseen. Niitä ei tarvitse varata etukäteen, ja verkkoasiointiin saa tukea, jos tarvitsee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu