Vaalit

Vantaa tuplasi kansanedustajansa – eduskuntaan nousee 6 vantaalaista

Hussein al-Taee (sd.).

Sirkku Aalto

Vaali-iltana riitti vantaalaisittain jännitystä ääntenlaskun viime hetkiin saakka. Alustavan vaalituloksen perusteella eduskuntaan nousee kuusi kansanedustajaa Vantaalta. He ovat Antti Lindtman (sd.), Sari Multala (kok.), Mika Niikko (ps.), Jussi Saramo (vas.), Kimmo Kiljunen (sd.) ja Hussein al-Taee (sd.). Heistä uusia ovat Saramo, Kiljunen ja al-Taee.

Viime vaalikaudella Vantaalla oli ainoastaan kolme kansanedustajaa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman Tikkurilasta sai toiseksi eniten ääniä Uudenmaan vaalipiirissä.

Tikkurilan Shamrock-ravintolassa alkuillasta piipahtanut toisen kauden kansanedustaja ennusti tuolloin loppuun asti jännittävää vaali-iltaa.

Antti Lindtman (sd.). Kuva: Tiina Örn

Demareilla oli vahva veto Vantaalla, ja puolue sai peräti seitsemällä äänestysalueella yli 30 prosenttia annetuista äänistä.

Vantaalta eduskuntaan nousi uutena edustajana rauhantekijä Hussein al-Taee, jonka Vantaan Sanomien lukijat valitsivat tänä vuonna Vuoden vantaalaiseksi.

Vaali-iltana SDP:n vaalivalvojaisissa al-Taee ennakoi, että kansanedustajuus muuttaisi arkea paljon.

– Todennäköisesti matkustan vähemmän Lähi-itään ja ratkaisen riitoja Suomessa enkä enää niin paljon maailmalla, hän totesi.

– Minua kiinnostaa se, millainen neuvottelija olisin, että sote-asiat saataisiin kuntoon, hän tarkensi.

Eduskuntaan nousee myös Suomen Senioriliikkeen puheenjohtaja, valtuutettu Kimmo Kiljunen. Hän on aikaisemmin toiminut kansanedustajana vuosina 1995–2011.

Kimmo Kiljunen (sd.) Kuva: Arkisto/Juha Salonen

Kaikkiaan demareiden suosio oli Uudellamaalla vahvaa. Puolue keräsi 17,7 prosenttia prosenttia äänistä ja sai eduskuntaan 7 (+1) kansanedustajaa.

Kokoomuksen istuva kansanedustaja, Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Multala Kuninkaanmäestä uusi paikkansa.

Kokoomus oli Uudellamaalla tuttuun tapaan vahva. Eniten ääniä keräsivät espoolaiset Elina Lepomäki, Kai Mykkänen ja Pia Kauma. Heistä erityisesti Lepomäki keräsi runsaasti ääniä myös Vantaalta.

Mika Niikko (ps.). Kuva: Tiina Örn

Paikkansa eduskunnassa säilytti myös perussuomalaisten toisen kauden kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Mika Niikko Korsosta. Hän lähes tuplasi äänensä viime vaaleista.

Perussuomalaisten suosio näkyi myös Uudellamaalla. Perussuomalaisten Tanja Vahvelaisella riitti jännittämistä vaali-illan loppuun saakka. Hän jäi lopulta varasijalle.

Vantaalaisista perussuomalaisista esimerkiksi kaupunginvaltuutettu Kai-Ari Lundellin (ps.) ja perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Niilo Kärjen äänet eivät kantaneet eduskuntaan asti.

Jussi Saramo (vas.). Kuva: Tiina Örn

Vasemmistoliitosta eduskuntaan nousee uutena edustajana Jussi Saramo. Hän on ollut ehdolla aikaisemminkin ja aina hyvin lähellä eduskuntaan pääsyä. Nyt oli vihdoin Saramon vuoro.

Vantaalaisten vihreiden äänisaalis ei riittänyt eduskuntaan.

Lähimmäksi pääsi vantaalaisvaltuutettu, sisäilma-asioissa tutuksi tullut Sirpa Siru Kauppinen. Kauppinen oli Vantaan vihreiden suosituin ehdokas.

Palkitun Icehearts-toiminnan perustaja, Vuoden vantaalaiseksikin vuonna 2016 valittu Ville Turkka sai 1163 ääntä. Sitoutumattomana vihreiden listalla ollut Turkka oli ehdolla nyt ensimmäistä kertaa.

Uudenmaan vihreistä eniten ääniä sai Pirkka-Pekka Petelius. Myös vantaalaiset äänestivät ahkerasti Peteliusta.

Vahvelaisen ohella lähellä eduskuntaan nousemista oli vantaalainen kaupunginvaltuutettu, lääkäri Tiina Tuomela (kd.). Hän jäi varasijalle. Varasijalle jäi niin ikään vantaalainen Nina Nummela (Liike Nyt).

 

Äänestysprosentti nousi

  • Vantaalaisista peräti 70,5 prosenttia kävi äänestämässä.
  • Luku oli suurempi kuin vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, joissa uurnilla kävi vain 69,9 prosenttia Vantaan äänioikeutetuista.
  • Koko maan äänestysprosentti on 68,7 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kylmäävää jännitystä viimeisille minuuteille – tässä eduskuntavaalien 2019 tulos!15.4.2019 00.55
Tässä puolueiden vankimmat alueet Vantaalla – Rastimäki demareille, Hämevaara kokoomukselle15.4.2019 00.23
Vantaalaisista yli 70 prosenttia kävi uurnilla – huippujännittävä ääntenlasku käynnissä14.4.2019 21.59

Etusivulla nyt

Uusimmat: Vaalit

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu