Puheenaihe

Vantaa vähentää yhden apulaiskaupunginjohtajan – Kaksi lähtee eläkkeelle ja paikat laitetaan hakuun

HALLINTO Uudessa organisaatiossa Vantaalla on neljä apulaiskaupunginjohtajaa nykyisen viiden sijaan.

Apulaiskaupunginjohtajat Elina Lehto-Häggroth (opetustoimi) ja Martti Lipponen (konsernipalvelut) ovat jäämässä eläkkeelle. Asukaspalveluiden apulaiskaupunginjohtajan Jaakko Niinistön (alh. vas.) virka lakkautetaan ja hän on siirtymässä palvelualuejohtajaksi. Kaupunkiympäristöksi muuttuvan maankäytön, rakentamisen ja ympäristön apulaiskaupunginjohtajana jatkaa Hannu Penttilä. Myös sosiaali- ja terveystoimen ykkösjohtajan Jukka T. Salmisen työt jatkuvat, kertoo kaupunginjohtaja Ritva Viljanen.

ESM Arkisto

Vantaan kaupungille haetaan pian kahta uutta johtajaa, sillä opetustoimen apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth ja konsernipalveluiden apulaiskaupunginjohtaja Martti Lipponen jäävät eläkkeelle. Molemmat ovat syntyneet 1952.

Lehto-Häggroth lähtee virallisesti vuodenvaihteessa ja Lipponen ensi maaliskuussa, mutta pitämättömät lomat aikaistavat viimeistä työpäivää.

Uusia apulaiskaupunginjohtajia, joiden työnkuva ja vastuualueet uudistuvat organisaatiomuutoksessa, ryhdytään etsimään ulkoisella haulla toukokuun lopussa, kunhan valtuusto on ensin perustanut virat. Johtajia haetaan kasvatuksen ja oppimisen sekä kaupunkikulttuurin toimialoille.

Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen arvioi, että nimitykset voidaan tehdä syyskuussa.

Muut uuden organisaation apulaiskaupunginjohtajat johtavat kaupunkiympäristöä sekä sosiaali- ja terveystoimea.

– Tämä merkitsee, että apulaiskaupunginjohtajien määrä vähenee nykyiseen verrattuna yhdellä, Viljanen tarkentaa.

Lipposen ja Lehto-Häggrothin ikätoveri on sosiaali- ja terveydenhuollon apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen, 66, mutta hän ei ole ilmoittanut eläköityvänsä.

– Eläkeraja tulee vastaan kuntapuolella 2020 syksyllä, jolloin siirryn Vantaalta pois muihin työtehtäviin.

Sen tarkemmin Salminen ei tässä vaiheessa halua valottaa tulevaisuuttaan.

Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä on syntynyt 1954, mutta ei ole ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle.

– Olen lomalla enkä moisia pohdi, Penttilä vastaa sähköpostitse.

Nuorin nykyisistä apulaiskaupunginjohtajista on vuonna 1975 syntynyt Jaakko Niinistö. Hänen vastuullaan ovat nyt asukaspalvelut, jotka jaetaan uudessa organisaatio.

– Jatkossa asukaspalveluista vastaa kaupunkikulttuurista vastaava apulaiskaupunginjohtaja ja työllisyyspalvelut liitetään yhteen elinkeinotoiminnan kanssa kasvupalveluihin eli suoraan kaupunginjohtajan vastuulle, Viljanen jatkaa.

Viljanen esittelee ehdotuksensa uusista palvelualuejohtajista kaupunginhallitukselle 29. huhtikuuta ja Niinistö on ilmoittautunut sisäisesti palvelualuejohtajan tehtäviin. Palvelualuejohtajia tulee uuteen organisaatioon yhteensä 18.

Vantaan uusi organisaatio otetaan käyttöön heti ensi vuoden alussa. Johtamisen ja hallinnon päivittämisessä ei ole mukana sosiaali- ja terveystoimi, jossa on tehty uudistus kolmeen palvelualueeseen, perhe- , terveys- sekä vanhus- ja vammaispalveluihin, pari vuotta sitten.

– Suurin toimialamme on hyvin linjakas ja kompakti, Viljanen sanoo.

Lisäksi Vantaa odottaa, miten uusi hallitus vie sote-uudistusta eteenpäin.

Ei enää poliittisia nimityksiä

Menneinä vuosina kaupunginvaltuuston suurimmat puolueet "jakoivat" kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajien virat poliittisten valtasuhteiden mukana. Se on kuitenkin mennyttä aikaa, vakuuttavat Vantaan kahden suurimman puolueen, SDP:n ja kokoomuksen, valtuustoryhmien puheenjohtajat.

– Ennen kaikkea apulaiskaupunginjohtajaksi valittavan on omattava näkemystä siitä, miten hän sopisi Vantaalle toteuttamaan niitä strategisia linjauksia, joita olemme asettaneet, vastaa Sirkka-Liisa Kähärä (sd.).

– Tehtäviin tarvitaan erilaisia ihmisiä ja siksi hakijoiksi tarvitaan myös erilaisia ihmisiä. Poliittinen tausta tai sen puuttuminen ei saa olla este valinnalle, hän jatkaa.

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Sakari Rokkasen mukaan puolue painottaa valinnoissa pätevyyttä, koulutusta ja johtamiskokemusta.

– Poliittisen järjestelmän tuntemuksesta on hyötyä käytännön johtamistyössä, hän lisää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kaupunginjohtaja: Työpaikat säilyvät Vantaan mylläyksessä20.1.2019 09.05
Vantaa myllää organisaatiotaan ja perustaa uuden johtotehtävän26.3.2012 15.53

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu