Puheenaihe

Suunnitelma: puhdas paviljonki sisäilmasta kärsiville oppilaille

Vantaa suunnittelee uuden paviljongin hankkimista oppilaille, jotka kärsivät sisäilmaoireista.

Marika Lumme/Arkisto

Vantaan kaupunki suunnittelee hankkivansa sisäilmasta oireilevien oppilaiden käyttöön tilan, joka on mahdollisimman puhdas.

Kyseessä on uusi paviljonki, johon on kaavailtu tiloja noin 50 oppilaalle.

Vantaan talous- ja hallintojohtaja Eila Tannisen mukaan paviljonki tulee todennäköisesti Simonkylän koulun tontille. Vaihtoehtona on mietitty myös Aurinkokiven ja Martinlaakson koulujen pihaa.

– Puhdastila täytyy sijaita hyvien liikenneyhteyksien päässä. Simonkylän koululle pääsee kätevästi Leinelän asemalta, Tanninen sanoo.

Tanninen sanoo Vantaalla vuosittain 3–20 oppilaalla olleen erityisiä opetusjärjestelyjä sisäilmaoireiden vuoksi. Pääosin oppilaat ovat olleet vuosiluokkien 7.—9. oppilaita.

Uutta paviljonkia tulevat käyttämään 1.–9. luokkalaiset.

Puhdastilaan pääsevät oppilaat valitaan yhteistyössä kouluterveydenhuollon kanssa.

Vantaan valtuusto käsitteli asiaa kuluvan vuoden talousarvion ja vuosien 2020–2022 taloussuunnitelman yhteydessä.

Puhdastilaa on kaavailtu opetuskäyttöön jo elokuusta alkaen. Tilakeskus ei usko hankkeen toteutumiseen elokuuhun mennessä.

– Epätoivoiselta tehtävältä tämä vaikuttaa. Emme voi luvata, että tila on pystyssä elokuussa. Pelkästään rakennuslupakäsittely vie aikaa. Aivan ensimmäisenä tulisi päättää paikka, jotta hankinta voidaan käynnistää, Vantaan tilakeskuksen johtaja Pekka Wallenius kertoo.

Kaupunki on kerännyt kokemuksia niin sanotusta puhdastilasta koulujen käytössä. Kokemuksia on kerätty muun muassa Nurmijärveltä, jossa kunta hankki Nurmijärven Yhteiskoulun pihalle paviljonkeja, joissa on sisäilmaltaan puhdas luokkahuone.

Luokan ilmanvaihto toimii tehostetusti ja tilan kemikaalikuormitusta rajoitetaan. Kunnostettavan yhteiskoulun sisältä ei saa tuoda tilaan esimerkiksi vihkoja tai kirjoja.

Puhdastilan hankkimisesta päättää kaupunginhallitus kevään aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu