Puheenaihe

Säteilyturvakeskus muuttaa Helsingistä Vantaalle – Yli 300 työntekijää siirtyy uusiin tiloihin

Metlan entiset rakennukset puretaan ja tilalle rakennetaan tilat STUKille.

Armi Suojanen

Säteilyturvakeskus, STUK, siirtyy Helsingin Roihupellosta Vantaan Jokiniemeen, lähelle keskusrikospoliisia.

Uudet tilat rakennetaan entisen Metsäntutkimuslaitoksen paikalle, joka puretaan. Jokiniemenkadun uudet tilat rakennuttaa Senaatti-kiinteistöt ja niiden suunnitellaan valmistuvan keväällä 2022. STUK vuokraa tilat Senaatti-kiinteistöiltä.

Uudisrakennuksen pinta-ala on noin 10 000 neliömetriä, josta toimistotilaa on noin 4 300 neliötä. STUK tarvitsee tilat myös laboratorio- ja valmiustoimintaa varten.

Uusiin tiloihin muuttaa yhteensä noin 340 työntekijää.

Roihupellon tiloista luovutaan, koska rakennuksen kunto ei Senaatti-kiinteistöjen selvityksen mukaan vastaa valtiohallinnon uusia tilavaatimuksia. Niiden peruskorjaus ei olisi ollut toiminnallisesti eikä taloudellisesti järkevää.

Uusilla tiloilla STUK varmistaa muun muassa sen, että se pystyy tulevaisuudessakin hoitamaan vaativat asiantuntijatehtävänsä ja kehittämään toimintaansa ja työskentelytapojaan.

Valtion toimitilastrategia edellyttää nykyistä tehokkaampaa tilankäyttöä ja monitilaympäristöön siirtymistä. Uudet tilat tähtäävät myös siihen.

Säteilyturvakeskus eli STUK on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan viranomainen.

Se valvoo säteily- ja ydinturvallisuutta Suomessa.

Keskuksen tavoite on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Olkiluoto kolmoselle vihreää valoa Säteilyturvakeskukselta: "Käytöstä ei aiheudu vahinkoa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle"25.2.2019 14.16
STUK ymmällään: Tuleeko radioaktiivinen säteily autotallista?9.3.2016 11.16

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu