Paikallisurheilu

Uusi valmentaja toi juoksija Edith Eikkiselle lisää vauhtia

Edith Eikkinen, 17, on kehittynyt kahdessa vuodessa isoin harppauksin.

Simo Arkko

Vantaan Kenttäurheilijoiden pitkien matkojen juoksijalahjakkuus Edith Eikkinen, 17, on noussut viimeisen kahden vuoden aikana oman ikäluokkansa SM-huipulle.

Hyvä tuloskunto näkyi jo hallikaudella, jolloin Eikkinen paransi tuloksiaan roimasti viime vuosiin nähden. 1500 metrillä aika parantui 24 sekuntia, 3000 metrillä puolestaan lähes 22 sekuntia.

Eikkinen sanoo, että hänen vahvuutensa on aina ollut kestävyys. Nyt myös nopeus on parantunut.

– Nopeus on ollut sellainen heikkous ja nyt tuntuu, että sekin on kehittynyt harjoituskauden aikana.

 

Yksi syy kehityksen taustalla on syksystä lähtien Eikkistä valmentanut Markku Rimpiläinen.

Vaikka perusharjoitusohjelma on pysynyt samana, urheilijan on saanut uutta potkua harjoitteluunsa käytyään Rimpiläisen valmennuksessa Lahdessa muutamia kertoja.

Samalla Eikkinen on saanut uudenlaisia kirittäjiä Lahden Ahkeran juoksijoista, joista moni kuuluu ikäluokan kärkijuoksijoihin.

– Olen saanut treenata hyvän tyttöporukan kanssa, joka on tuonut haastetta.

Myös juoksutekniikka on parantunut. Valmentaja Rimpiläinen on pyrkinyt lyhentämään Eikkisen askelpituutta, jotta juoksun rytmi, vauhti ja taloudellisuus parantuisivat.

 

Eikkisen kehitys ei ole pelkästään Rimpiläisen aikaansaannosta, sillä vantaalainen nousi jo viime kesänä ikäluokkansa kärkeen voittamalla päämatkallaan 3000 metrillä SM-hopeaa Espoossa.

Nappisuorituksen tehnyt Eikkinen juoksi samalla ennätyksensä 10.28,62.

– Se oli ihan huikea juoksu, enkä olisi sitä osannut odottaa. Olin alkuviikosta sairaana, mutta lähdin kuitenkin kisaamaan. Sen jälkeen olikin huuma päällä, muistelee Eikkinen ensimmäistä SM-mitaliaan.

Mitali maistui vantaalaiselle, joka paransi vuonna 2018 päämatkansa aikaa puolella minuutilla edellisvuoteen verrattuna.

 

Menestyminen on lisännyt Eikkisen motivaatiota. Kolikolla on myös kääntöpuolensa.

– Olen päässyt SM-tasolla top-juoksijoiden joukkoon. Nyt, kun tuli vielä tuo maantiemitali, niin ehkä paineet ovat kasvaneet, kun on pärjännytkin enemmän.

Eikkinen viittaa kolmen viikon takaisiin kotikisoihin Vantaalla, missä hän pinkoi alle 19-vuotiaiden maantiejuoksun SM-kilpailussa pronssille.

 

Eikkinen on yleisurheillut liki kymmenen vuotta. Juoksussa häntä viehättää erityisesti se, mitä kaikkea harrastus on tuonut ympärille.

Juoksu on Eikkiselle myös pakokeino, mielen rauhoittaja ja stressin hälventäjä.

– Juoksu myös opettaa ihmisenä. Se on kasvattanut pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttäni.

 

Simo Arkko

Kenttäurheilijat 58:a edustava kestävyysjuoksija.

Opiskelee toista vuotta Mäkelänrinteen urheilulukiossa.

Aloitti yleisurheilun kahdeksanvuotiaana.

Saavutuksia ja ennätyksiä: SM-hopea 3000m ennätysajalla 10:28.62, SM-pronssi maantiejuoksussa 10km ennätysajalla 39.28. Ennätys 1500 metrillä ulkona 4:54.6, hallissa 4:52.56 (ylipitkällä radalla).

Kesän päätavoitteena SM-kisat ja ennätyksien parantaminen. Unelmoi pitkällä tähtäimellä Suomen edustamisesta arvokisoissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu