Minne mennä

Lintujen muuttomatkat esillä Heurekassa – yksi lintu voi lentää talven viettoon tuhansia kilometrejä

Heurekan mediateoksessa voi tutustua muun muassa mustarastaan elämään.

Arkisto/Sauvo Jylhä

Tiedekeskus Heurekassa voi seurata mustarastaan, tervapääskyn, lapintiiran ja sinisorsan matkaa Suomesta maailmalle. Heurekan uudessa kohteessa voi nähdä, millaisen matkan esimerkiksi lapintiira lentää.

Lapintiira saattaa lentää keväisin Etelämantereelta Suomeen tai Pohjoiselle Jäämerelle eli jopa 36 000 kilometriä, ja sitten taas takaisin.

Aikajanalta katsoja näkee kunkin linnun lentoreitin ja lisäksi oppii lintujen jokavuotisesta muuttoprosessista ja vaikkapa siitä, kuinka ne löytävät perille kohteeseensa.

Muuttomatka on neljän suomalaisen tekijän toteuttama mediateos, joka on toteutettu uudella tekniikalla. Teos on esillä samassa tilassa tiedekeskuksen Jättimäiset dinosaurukset -näyttelyn kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu