Puheenaihe

Kaupan aulasta tuli ikäihmisten kokoontumispaikka Vantaalla – Prismajohtaja: Tunnistan kyllä ilmiön

Eila Polttajainen, Kaija Kähkönen, Tuovi Häkkinen, Elma Kukkonen ja Irja Tuomi vaihtavat kuulumisia tutussa paikassa.

Tiina Örn

Tikkurilan keskustassa on päivittäin käynnissä tärkeä palaveri. Asialista on kunnioitettava: tavoitteena on maailman parantaminen.

Palaveri ei etene perinteisen kaavan mukaan, sillä väki vaihtuu tiuhaan. Neuvottelijoita lähtee ja tulee tasaiseen tahtiin. Rollaattorit kolisevat ja kävelykepit kopisevat. Tuttuja halataan tai lätkäistään lempeästi olkapäälle.

Mukaan saa tulla kuka vain paikalle ehtii, sillä palaveri pidetään Tikkurilan Prisman aulassa.

– Tämä on meidän ainut kohtaamispaikka nyt, kun Olotilaa ei enää ole Tikkurilan keskustassa. Täällä me parannetaan maailmaa, kertoo Prisman aulaan rollaattorinsa parkkeeranut ja penkille istahtanut Tuovi Häkkinen.

Prisman aulassa kohtaamisesta on tullut monelle iki-ihmiselle päivittäinen rutiini.

Aulan penkeillä istuu senioreita Tikkurilasta, Hiekkaharjusta, Simonmetsästä ja jopa Rekolasta asti.

– Täällä tapaa joka päivä tuttuja, vahvistaa Häkkisen vieressä istuva Kaija Kähkönen.

Tikkurilassa on myös kahviloita, mutta Prisman aulassa pohditaan, että kauppakeskuksen penkeille on helpompi tulla.

– Tänne voi tulla hetkeksi istahtamaan kauppareissulla, käydä välillä kotona ja tulla taas uudestaan myöhemmin, pohtii Häkkinen.

Moni kuitenkin myöntää kaipaavansa Tikkurilaan paikkaa, jossa eläkeikäiset voisivat tavata ja jonne voisi pistäytyä vaikka monta kertaa päivässä. Toiveena olisi myös, että tilassa voisi keittää omakustannehintaan kahvia.

– Seurakunnan tila on tällä hetkellä radan toisella puolella. Se on meille liian kaukana. Tänne kaupoille tulee muutenkin, joten täällä on mukava tavata ystäviä, sanoo Kähkönen.

Häkkinen nyökkäilee vieressä ja lisää, että rollaattorilla liikkuvalle kilometrin matkakin on pitkä.

Kaisu Ahon mielestä Tikkurilan keskustasta puuttuu eläkeikäisten kokoontumistila. Kuva: Tiina Örn

Tikkurilan Prismajohtaja Jouko Niskanen tietää senioreiden viihtyvän Prisman aulassa.

– Tunnistan kyllä ilmiön ja olemme huomanneet, että meidän asiakaspenkit ovat runsaassa käytössä, muotoilee Niskanen.

Penkkijengi kiittää kauppaa siitä, että penkit saavat olla.

– Ei me olla häiriöksi, sanoo Häkkinen.

Penkkejä toivottaisiin lisää ja rouvat jo innostuvat suunnittelemaan, minne niitä sopisi.

– Ei sinne käytävälle saa laittaa, minä olen kysynyt, kuuluu kommentti rouvien joukosta.

Prismajohtaja Niskasen mukaan penkkejä on jo lisätty Prisman toiseen kerrokseen.

– Meillä käy paljon iäkkäämpiä asiakkaita ja haluamme palvella heitäkin mahdollisimman hyvin.

Penkki on tuttu ajanviettopaikka myös eläkeikään ehtineelle Juhani Kytälle. Hän kertoo olevansa introvertti, "kuten matemaatikot tapaavat", mutta tulevansa mielellään Prisman aulaan katselemaan vilskettä.

– Aina saa ryhmän ympärille. Tämä on hyvä paikka, kun tässä ei ole pakko osallistua mihinkään, sanoo penkin päässä istuva Kyttä.

Kauppareissulla hetken penkillä hengähtänyt Eila Polttajainen paljastaa, että keskustelujen sävy on joskus aika kriittinenkin.

– Täällä me arvostellaan kaikkea aina Amerikkaa myöten. Sitä hullua Trumpia! lataa Polttajainen ja kaikkia naurattaa.

Toimittajalta: Penkeillä on kerrottavaa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Senioreiden kauppakeskuskävelyllä treenataan myös lihaskuntoa29.1.2019 10.25
Mielipide: Askartelu ja palloheitto eivät riitä vanhusten viriketoiminnaksi – "Miksi meille ei tarjota jotain järkevää toimintaa?"2.3.2019 07.40
Seniorit auttavat toisiaan pysymään kunnossa – "Kuntosali on kuin toinen kotimme" 29.11.2018 07.45
Mielipide: Vanhusasiamiestä tarvitaan – "Miksi suurella seniorijoukolla ei ole edunvalvojaa?"17.5.2018 07.05
Haluatko riksakuskiksi? – Vantaa kouluttaa pyöräluotseja ikäihmisten kyyditsemiseen1.4.2019 07.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu