Puheenaihe

Prisma- ja Tokmanni-ilmiö jyrää pääkaupunkiseudun vaatekaupassa – "Marketit pystyvät vastaamaan kilpailuun"

Entistä useampi suomalainen ostaa vaatteensa ja kenkänsä marketeista.

ESM arkisto

Suuret kotimaiset marketketjut jyräävät entistä voimakkaammin Suomen vaatekaupassa.

Kaupan liiton mukaan marketit vetävät asiakkaita nyt myös pääkaupunkiseudulla, kun aiemmin niiden vahvinta aluetta ovat olleet maakunnat.

Viime vuonna vähintään viidesosa suomalaisista osti vaatteita tai kenkiä marketeista.

Tänä vuonna jo kolmasosa käy vaatetuksen ostoksilla Prismoissa ja neljäsosa Tokmanneissa ja K-Citymarketeissa, kertoi Kaupan liitto tiistaina.

Suomalaiset ostavat marketeista vaatteita ja kenkiä ja myös urheilumuotia.

– Näyttää siltä, että kansainvälisten pikamuotiketjujen ja verkkokaupan puristuksessa suomalaiset marketit pystyvät vastaamaan kilpailuun asiakkaista, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kommentoi tiedotteessa.

Pääkaupunkiseudulla marketit ovat haalineet uusia ostajia, vaikka kivijalkamyymälöitä on muuta maata enemmän. Marketien rymistelystä huolimatta Stockmann on Kaupan liiton mukaan edelleen pääkaupunkiseudun ykkösvaatettaja.

Vaatekaupan trendeihin kuuluu nyt, että halpamuodin rinnalla urheilumuoti lisää osuuttaan. Kuudesta maailman arvokkaimmasta vaatebrändistä puolet on urheilua ja puolet halpamuotia.

Kaupan liiton mukaan urheilullinen pukeutuminen voimistuu entisestään, kun vanheneva väestö hakee mukavuutta varsinkin kengissä.

Suomessa kymmenen käytetyimmän vaate- ja kenkäkaupan listalla on kolme perinteistä urheiluketjua. Marketit tosin haastavat ne myös urheilumuodin myyjinä.

Väestön vanheneminen näkyy nyt myös siinä, että vaatekaupan kasvu on Suomessa varsin maltillista ja että kasvu tulee pikemminkin arvon kuin volyymin lisääntymisestä.

Vanheneva väestö on siis valmis maksamaan vaatteista aiempaa enemmän. Kaupan liitto odottaa myynnin kasvavan noin kahden prosentin vuosivauhtia.

– Kasvava työikäinen väestö on yksi talouskasvun ja yksityisen kulutuksen peruspilareista. Kyse on tietysti laajemmasta asiasta kuin vaatemarkkinoiden hitaasta kasvusta, mutta vaatekaupassa ongelma näkyy ehkä muita kaupan aloja aikaisemmin, Kurjenoja pohtii.

Mistä ostat vaatteesi?

Erikoisliikkeistä ja verkkokaupasta
28% (186 ääntä)
Ennen muuta erikoisliikkeistä kivijalasta ja mieluiten kotimaisilta yrittäjiltä
26% (169 ääntä)
Ennen muuta verkkokaupoista
23% (153 ääntä)
Enimmäkseen marketeista mutta myös erikoisliikkeistä
14% (93 ääntä)
Halpamuotiketjuista ja verkkokaupoista
9% (56 ääntä)
Ääniä yhteensä: 657

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu