Puheenaihe

Pieni Alina kuoli Pauliina-äidin syliin ja sitten suru iski kuin hyökyaalto – "Auttajien on hyvä tietää, että sureva ei pyydä apua, sillä hänellä ei ole siihen voimia"

Pauliina Flang kuvailee Alina-tytärtä aurinkoiseksi lapseksi, joka rakasti peilejä. Torkkupeitto, joka on tehty Alinan vaatteista, on rakas muisto perheelle.

Ari Peltonen

Viimeisenä yönä Alina nukkui äidin ja isän välissä. Vanhemmat olivat vuosien aikana tottuneet siihen.

Infektioherkkä Alina oli jälleen sairas. Usein hän oli ollut paljon kipeämpi. Monta kertaa hänet oli kiidätetty Hyvinkään sairaalan päivystykseen korkean kuumeen ja hengitysvaikeuksien takia.

Vanhemmista oli kahdeksan vuoden aikana kehittynyt hyviä tulkitsemaan puhumattoman lapsen terveydentilaa. Kun hän syntyi, lääkärit eivät osanneet antaa eliniän odotetta. Oli ihme, että tytär yhä eli.

Alinalla oli hyvin harvinainen kromosomipoikkeavuus, joka ei tullut ilmi raskausajan tutkimuksissa. Monta kertaa hän oli hengenvaarassa, mutta toipui.

– Olin alkanut ajatella, että osaamme tämän homman. Osaamme pitää tyttäremme elossa, Pauliina Flang kertoo Aamuposti-lehdelle.

Tilavan omakotitalon avara, valkoinen olohuone kylpee valossa. Lattialla makaa iso musta koira, sekarotuinen Rufus.

Portaista kuuluu askelia. Yksi lapsista on lähdössä kouluun. Flang istuu harmaalla kulmasohvalla – niin suurella, että siinä mahtuu katsomaan telkkaria uusperheen koko katras: Kain kolme ja Pauliinan kaksi lasta. Seinällä on perhevalokuva. Siinä lapsia on vielä kuusi.

Alina oli heidän yhteinen lapsensa. Nyt kuopuksesta muistuttaa tilkkutäkki sohvalla. Tuttu ompelija on tehnyt sen pienistä tytönvaatteista.

Viimeisenä aamuna vanhemmat huomasivat, että tytär hengitti huonosti. Sillä välin kun Kai alkoi laittaa lääkkeitä, Pauliina totesi, että on soitettava ambulanssi.

Ennen kuin se ehti tulla, Alina lähti pois. Hän kuoli äitinsä syliin 30. joulukuuta 2017.

Seuraavien kuukausien tapahtumat ovat osittain pyyhkiytyneet pois Flangin mielestä.

– Olen täydentänyt kuolinpäivän tapahtumia mieheni kanssa ja muilta kysymällä.

Vaikka vanhemmat olivat pelänneet etukäteen ja osanneet odottaa lapsen kuolemaa, tuli lähtö silti yllätyksenä. Samalla tuli syyllisyys: miksi emme nähneet tätä.

Se surun määrä. Pauliina Flang kuvaa sitä yhdellä sanalla: hyökyaalto.

Alkuviikkoina perhe sai apua ystäviltä. He toivat ruokaa, ulkoiluttivat koiraa, viikkasivat pyykkiä. Antoivat perheen surra.

– Auttajien on hyvä tiedostaa, että sureva ihminen ei pyydä apua. Hän ei soita, koska ei ole voimia, Flang sanoo Aamupostille.

Flang liikuttuu useasti haastattelun aikana. Yksi herkistä muistoista liittyy ystävään, joka sanoi jälkeenpäin, että hän olisi eräänä hetkenä ottanut syliin, jos ystävä olisi siihen mahtunut. Sohvalla hän otti Pauliinan jalat syliin ja silitti.

Vanhemmat ovat saaneet apua myös terapiasta ja Flang kertoo, että vertaisäidit ovat olleet korvaamaton apu surun kokemisessa. Rufuksen lenkitys, kotityöt ja lasten arjesta huolehtiminen ovat mustimpinakin hetkinä ripustaneet kiinni elämään.

– Alinan kanssa arjessa oli tietty rytmi, eikä meillä ollut mieheni kanssa kovinkaan paljon kahdenkeskistä aikaa. Nyt opettelemme elämään uudella tavalla. Ihmettelemme, että voimme istua saunassa yhdessä tai lenkittää koiraa kahdestaan.

Viime vuoden syksyllä, runsaat puoli vuotta Alinan kuoleman jälkeen Flang huomasi pystyvänsä iloitsemaan pienistä asioista.

Aurinko paistaa. Mustarastas hyppii pihalla, ihan kuin toisi terveisiä.

– Sen opin, että jos mieheni kanssa joskus riitelemme, ovesta ei saa ikinä lähteä riidoissa. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu.

Alinan hauta on Rauhannummen hautausmaalla, jossa Flang käy viikoittain. Se on paikka pysähtyä ja olla surun äärellä.

– Minulle Alina ei ole siellä. Uskon, että hänen sielunsa on täällä jossain. Tunnen, että hän pitää huolta meistä.

 

Pauliina Flangin haastattelun julkaisi ensin Aamuposti.

Pohdinta

Pauliina Flangin neuvot perustuvat häneen omaan kokemukseensa surun kohdanneena.

Jos haluat auttaa, auta. Sureva ei pyydä apua, hän ei soita, kun on vaikea hetki.

Surevan ihmisen kohtaaminen voi tuntua monesta vaikealta, ja sekin on Flangin mukaan inhimillistä. Mutta sen sijaan, että välttelee tai häipyy pois, voi esimerkiksi sanoa, ettei minusta nyt taida olla sinulle apua.

Ei tarvitse lohduttaa sanoin. Sanoja ei usein ole. Moni pelkää, että ne ovat sopimattomia. Voi olla vain hiljaa. Voi kuunnella. Olla läsnä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Lapsen kuolema teki Pauliina Flangista kirjailijan – "Kaikki me menetämme elämässä joskus jotain meille rakasta"20.5.2019 06.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu