Puheenaihe

Nyt tuli hyviä lukuja: pitkäaikaistyöttömien määrä romahti Suomessa

Pitkäaikaistyöttömien määrä on laskenut viimeisen kahden vuoden ajan rajusti. 

ESM arkisto

Pitkäaikaistyöttömien määrä on vähentynyt kahden viimeismen vuoden aikana merkittävästi. Kun vielä vuoden 2016 päättyessä vuodesta kolmeen vuotta vailla töitä olleita oli ennätykselliset 93 000 henkeä, oli heidän määränsä viime vuodenvaihteessa enää 46 000.

Myös kaikkien työttömien määrä on kahden viimeisen vuoden aikana vähentynyt noin 100 000 hengellä. Vailla vakituista työtä oli vuodenvaihteessa 256 000 suomalaista. Joka neljäs työtön on ollut vaikka työpaikkaa yli vuoden ajan.

Pitkäaikaistyöttömien suhteellinen määrä oli suurin Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessa, joissa molemmissa oli kaikista työttömistä 30 prosenttia heitä, jotka olivat olleet vähintään vuoden ajan työtä vailla.

Ahvenanmaalla, Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä Lapissa ja Satakunnassa pitkäaikaistyöttömien osuus oli kaikkein matalin.

Luvut ilmenevät Tilastokeskuksen uusimmasta tilastojulkaisusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu