Puheenaihe

Antti Rinne: Lukio tai ammattikoulu pakolliseksi – tarkoittaa myös ilmaisia oppimateriaaleja

Antti Rinne kommentoi hallitusneuvotteluiden etenemistä perjantaiaamuna.

Kosti Keistinen/valtioneuvoston kanslia

Säätytalossa medialle perjantaiaamuna hallitusneuvottelujen tilannetta kommentoinut Antti Rinne (sd.) vahvisti, että oppivelvollisuus pitenee toiselle asteelle.

– Kyllä teillä on oikeaa tietoa siinä asiassa ollut, vastasi hallitusneuvotteluja vetävä Rinne toimittajan kysymykseen siitä, että ollaanko oppivelvollisuutta pidentämässä lukioon ja ammattikouluun.

Muutoksen aikataulu selviää Rinteen mukaan sitten kun hallitusohjelma on hyväksytty.

Muutos tulee tarkoittamaan myös sitä, että lukiolaiset ja ammattiin opiskelevat saavat ilmaiset oppimateriaalit.

Rinteen hallituksen ohjelman sisällöstä tiedotetaan viikonlopun jälkeen.

– Muutamia asioita on vielä auki, totesi Rinne, mutta ei paljastanut asioita, joihin hän kommentillaan viittasi.

Ministerien määrää Rinne ei vahvistanut, vaan lupasi ministerien määrästä ja salkkujaosta lisätietoa viikonlopun jälkeen.

Yle uutisoi, että neuvotteluissa on sovittu myös muun muassa siitä, että työmarkkinajärjestöt ja Suomen yrittäjät ryhtyvät miettimään yhdessä, kuinka Suomeen luodaan kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja.

Neuvotteluista tiedetään myös jo se, että tuleva hallitus lisää pysyviä menoja noin 1,2 miljardilla eurolla. Veronkorotuksista kilahtaa valtion kanssaan noin 700 miljoonaa euroa.

Veroelementtien lisäksi lisämenoja maksetaan myös muun muassa työllisyystoimilla. Rinne on väläytellyt myös veronkevennyksiä, mutta ei ole kertonut, miten ne toteutetaan.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

HS: Hallitusneuvotteluissa kiista jalka­pantamahdollisuudesta kielteisen päätöksen saaneille turva­paikan­hakijoille – pienpuolueet joutuivat taipumaan30.5.2019 12.53
Antti Rinteen työ jatkuu huomenna – hallitusohjelma tuskin valmistuu tänään29.5.2019 20.34
Antti Rinne: Hallitusohjelman sisällöstä sopu huomisiltaan mennessä – "Mörkö saattaa lyödä sisään"28.5.2019 09.40
IS: Talous- ja veroratkaisut yhä auki hallitusneuvotteluissa – puolueilla selviä näkemyseroja25.5.2019 09.54

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu