Puheenaihe

Hallitus haluaa eroperheiden lapsille kaksi virallista osoitetta – "Esimerkiksi päiväkotimaksu veloitettaisiin kummastakin kodista"

Tuleva hallitus haluaa lähi- ja etävanhemmat entistä tasavertaisempaan asemaan.

Johanna Erjonsalo

Tuleva hallitus mahdollistaa ohjelmassaan lapselle kaksi tasavertaista kotiosoitetta. Vuorovanhemmuusperheiden asemaa parannetaan myös asumistuen ja muun sosiaaliturvan osalta. Nykyisessä laissa ei ole lainkaan mainintaa vuoroasumisjärjestelyistä.

Etuuksien maksaminen kahteen kotiin helpottaa arkea ja ehkäisee konflikteja perheessä.

Nykyisin sosiaalituet maksetaan vain lähivanhemmalle. Tämä voi haitata perheen arkea ja heijastua negatiivisesti myös lapseen.

– Etuuksien jakaminen voi olla hankalaa, kun rahaa täytyy siirrellä tililtä toiselle. Se voi myös johtaa konflikteihin, toteaa johtava asiantuntija Anna Moring Monimuotoiset perheet -verkostosta.

Moringin mukaan kahden kodin virallistaminen ratkaisee monta ongelmaa lapsiperheiden arjessa. Kun lapsesta tulee osa kumpaakin ruokakuntaa, palveluiden saanti helpottuu.

– Jos lapselle sattuu jotain, niin etävanhempi voi joutua kuskaamaan hänet toisen kodin lähelle lääkäriin. Uudistuksen myötä näin ei tarvitse toimia, Moring selittää.

Myös koulukyydit vammaisille tai kauempana asuville lapsille mahdollistuvat kummastakin kodista. Lisäksi, jos erityislapsen vuoksi kotiin on tehtävä muutoksia, voi tukea saada kummankin vanhemman kotiin. Nykyään ei voi.

Päiväkotipaikkakin on mahdollista saada kummankin kodin läheisyydestä.

– Koulussa puolestaan on tutkimusten mukaan järkevämpi olla vain yhdessä paikkaa. Se on lapsen edun mukaista, Moring lisää.

Kaksi virallista kotia tarkoittaisi myös vastuiden jakoa. Esimerkiksi päiväkotimaksu veloitettaisiin Moringin mukaan kummastakin kodista, ei vain lähivanhemmalta.

Etävanhempien liiton toiminnanjohtaja Kari Karangon mukaan kahden virallisen kodin kirjaaminen lakiin ei ole yksinkertaista.

– Kahden kotiosoitteen mahdollistaminen on ongelmallista kotikuntalain vuoksi. Se tuli vastaan ollessani mukana lapsenhuoltolain uudistuksen seurantaryhmässä viime vuonna, Karanko toteaa.

– En tiedä, miten hallitus aikoo ongelman ratkaista, mutta se vaatii aika laajamittaisia toimia, hän lisää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Jari Sinkkonen muistuttaa eroperheiden asumisjärjestelyistä – MTV: Tärkeintä on aivan jokin muu 27.2.2017 16.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu