Puheenaihe

Koivukylän kirjaston muutto varmistui – uudet tilat löytyivät kauppakeskuksesta

Koivukylän kirjasto toimii normaalisti Hakopolulla, mutta sillä on heinäkuun ajan myös popup-piste Ojalehdonkujalla.

Arkisto/Ella Kajaste

Koivukylän kirjasto muuttaa syksyllä kauppakeskus Koivukeskukseen.

Kirjaston nykyiset tilat ovat huonossa kunnossa ja vaikeasti valvottavat. Kirjastossa on ollut myös lieveilmiöitä ja tiloissa on käytetty ja kaupattu esimerkiksi huumeita.

Kirjaston toiminnan suunnitteluun voi osallistua 12. kesäkuuta kello 16–19 pidettävässä asukastilaisuudessa, joka pidetään kirjaston nykyisissä tiloissa.

Uudet tilat ovat kuitenkin väliaikaiset, sillä kirjaston on myöhemmin tarkoitus saada kokonaan uudet tilat alueelle.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Koivukylän kirjastolle tulossa uudet, vartioidut tilat – huumeiden käyttäminen ja kauppaaminen "todellinen ongelma" nykyisissä tiloissa22.5.2019 08.10
Koivukylän keskustan suunnittelija hakee lisäaikaa – "Nykyinen status koetaan jopa ongelmaisena"19.1.2019 07.05
Häiriköistä 5 000 euron kulut Koivukylän kirjastolle – aukioloa ei silti supisteta27.2.2015 06.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu