Puheenaihe

Kaupungin liikennesuunnittelu: Kasvu ei tuo Tikkurilaan ruuhkia – "Pysäköinti kallistuu ja pyöräily lisääntyy"

Vantaan ja Helsingin rajalla on usein ruuhka-aikaan pitkä autoletka. Letka liikkuu Tikkurilasta kohti Kehä III:a. Pahimmillaan autojono ulottuu Talvikkitielle asti.

Tiina Örn

Tikkurilan asukasluvun ennustetaan jatkavan kasvuaan myös tulevina vuosina. Viimeisen vuoden aikana Tikkurila on kasvanut noin 1 500 asukkaalla. Viiden vuoden kuluttua tikkurilalaisia ennustetaan olevan yli 5 000 enemmän kuin vuonna 2018.

Myös vantaalaisten omistamien autojen määrä (autot per 1 000 asukasta) on ollut jatkuvassa hienoisessa kasvussa. Vuonna 2018 vantaalaisilla oli noin 500 autoa tuhatta asukasta kohden eli joka toisella vantaalaisella oli auto.

Autoliikenteen ei kuitenkaan uskota Tikkurilassa lisääntyvän. Vantaan kaupungin liikenneinsinööri Tiina Hulkon mukaan Tikkurilaan tulevan ja sieltä poistuvan liikenteen ennustetaan pysyvän nykyisellään tai jopa hieman vähenevän vuoteen 2030 mennessä.

– Ennuste johtuu pääosin siitä oletuksesta, että pysäköintimaksuja keskustoissa nostetaan tulevaisuudessa ja maksullista aluetta laajennetaan. Yhtenä suurena syynä ovat myös tiemaksut, sanoo Hulkko.

Tiemaksuista puhutaan myös tuoreessa hallitusohjelmassa. Tikkurilan liikenne-ennusteissa nojataan lisäksi julkisen liikenteen houkuttelevuuden parantamiseen sekä pyöräilyn ja kävelyn lisääntymiseen. Alue hyötyy myös suunnitelmissa olevasta pikaraitiotiestä ja Kehärata on avannut uusia yhteyksiä.

– Ruuhkautumista voidaan hillitä kehittämällä muita kulkumuotoja houkuttelevimmiksi, tiivistää Vantaan kaupungin liikenteen alueinsinööri Jarmo Pajunen.

Kielotornin liikenneympyrässä on vilskettä, kun autoilijat pyrkivät Tikkurilan suuntaan tai kohti Kehä III:a. Kuva: Tiina Örn

 

Tikkurilaan tulee autoliikennettä etelästä Kehä III:lta Kielotietä pitkin. Idästä tullaan Kyytitietä tai Heidehofintietä Kuninkaalan lävitse. Lisäksi idästä tulee liikennettä Valkoisenlähteentietä pitkin.

Lännestä Tikkurilaan pääsee Läntistä Valkoisenlähteentietä ja Tikkurilantietä. Pohjoissuuntaan kuljetaan pääosin Talvikkitietä.

Kielotie on arkipäivisin ruuhkainen. Kielotornin kupeessa oleva liikenneympyrä ajetaan usein ruuhka-aikaan liikennesääntöjen vastaisesti tukkoon ja autoletkaa riittää Kehä III:lta aina Talvikkitielle asti.

Pajunen toteaakin Kielotien olevan yksi niistä kohdista, joissa Tikkurilassa on ruuhkaa.

– Tikkurilassa on aamuisin ajoittaista jonoutumista Kehä III:n suunnasta etelästä ja iltapäivisin Tuusulanväylän suunnasta lännestä.

Tilanne ei kuitenkaan Pajusen mukaan ole huono.

– Nykytilanteessa Tikkurilan sisääntuloliikenteessä ei ole suuria ruuhkia eikä ruuhkien pahenemiseen uskota kaupungin liikennesuunnittelussa, kommentoi Pajunen.

Osoitteeseen Kielotie 13 tulee virastorakennus, jossa tulee päivittäin työskentelemään noin 800 henkilöä. Jättivirasto ei Hulkon mukaan tuo uutta liikennettä Tikkurilaan.

– Uuden toimitilan työntekijöistä lähes kaikki ovat jo nyt Tikkurilassa töissä. Uuden talon myötä kaupungin henkilöstöä vain kootaan samaan rakennukseen, sanoo Hulkko.

Kaupungilla on vireillä Tikkurilaan idästä autolla kulkeville ainakin yksi kiinnostava liikennesuunnitelma. Valkoisenlähteentien suunnitellaan jossain vaiheessa jatkuvan aina Lahdentielle asti.

– Valkoisenlähteentie yhteyden suunnittelu on käynnissä. Toteutus tehtäisiin osissa, joista ensimmäisen rakentaminen alkaisi aikaisintaan 2021, kertoo Hulkko.

Tilastotietoa

Tikkurilalaisten määrä on kasvussa

Tikkurilassa asui vuoden 2019 alussa 6519 henkilöä.

Tikkurilan suuralueella asukkaita oli 44 311.

Viiden vuoden kuluttua tikkurilalaisia ennustetaan olevan yli 8 600. Tikkurilan suuralueella ennustetaan asuvan yli 48 000 henkilöä.

Kasvun ennustetaan jossain vaiheessa kuitenkin tasaantuvan. Vuonna 2028 Tikkurilan suuralueella arvioidaan asuvan noin 49 400 vantaalaista. Tikkurilalaisia ennustetaan olevan vuonna 2028 noin 9 200.

Tikkurilan suuralueeseen kuuluvat Tikkurilan lisäksi Hakkila, Helsingin pitäjän kirkonkylä, Hiekkaharju, Jokiniemi, Koivuhaka, Kuninkaala, Ruskeasanta, Simonkylä ja Viertola.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tiemaksusta uhkaa tulla autoilijalle jopa 1000 e/v -lisävero – "Vaikuttaa siltä, että päättäjät eivät ymmärrä"3.6.2019 12.00
Luulitko sinäkin selviäväsi autoilusta 200–400 e/kk? – harva suomalainen laskee näitä kuluja3.6.2019 06.45
Kaupunkipyöräkausi alkaa Vantaalla – HSL vahvisti päivän29.5.2019 10.13
Asemien liityntäpysäköinti saatetaan estää muilta kuin matkalipun ostajilta – Aiempi salliva päätös ehkä uuteen harkintaan24.3.2019 07.55

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu