Minne mennä

Nuoret rakensivat esityksen oman elämän kriiseistä – Vantaan poikateatterin näytöksiin on vapaa pääsy

Vantaan poikateatteri tuo nuorten kriisit Vernissan lavalle pieni pilke silmäkulmassa. Näyttellijä Paavo Pöyhönen ja ohjaaja Joonas Veijanen sanovat matkan olleen antoisa.

Johanna Erjonsalo

Keväällä toimintansa aloittanut Vantaan poikateatteri tuo tällä viikolla yleisön eteen ensiesityksensä.

Vantaan poikateatterin ohjaaja Joonas Veijanen kuvailee esityksen olevan poikateatterin prosessin kuvaus. Poikateatteri aloitti toimintansa maaliskuussa ja viikonloppuna lavalla nähdään neljän kuukauden aikana muodostunut esityskokonaisuus. Koita tässä nyt sit olla -esitystä on ollut tekemässä viisi 17–18-vuotiasta nuorta.

Esitys kertoo kriiseistä. Teema syntyi nuorten pohtiessa omaksi itseksi kasvamista.

– Itsensä etsimiseen ja löytämiseen liittyy monesti kriisien kohtaaminen, Veijanen selvittää.

Nuoret ovat saaneet harjoituksissa purkaa omia kriisejään muun muassa keskustelemalla, kirjoittamalla ja tanssin keinoin. Nuorten elämässä esille ovat nousseet Veijasen mukaan esimerkiksi ikään, identiteettiin ja ilmastoon liittyvät kriisit.

– Olemme pohtineet niin henkilökohtaisia kuin globaaleja kriisejä, jotka ovat olleet nuorilla hyvin erilaisia. Ryhmä on osannut käsitellä kriisejä aidosti ja löytää niihin uusia puolia. Tällainen vaatii rohkeutta, Veijanen sanoo.

Ohjaaja korostaa, että vaikka aihe on vakava, esityksessä on huumoria mukana.

– Yksi eniten esille nousseista kriisiteemoista on nuorten hyväksynnän kaipuu. Nuoret kaipaavat paljon hyväksyntää ja hyväksyviä eleitä ennen kaikkea toisilta nuorilta.

Sotungissa asuva Paavo Pöyhönen, 18, nousee lavalle kaikissa viidessä esityksessä. Pöyhönen lähti mukaan teatteriryhmään alunperin äidin vinkistä. Pöyhönen haaveilee näyttelijän urasta ja on kertaalleen hakenut Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun. Paikka ei auennut, mutta sinnikäs nuori mies aikoo hakea uudelleen.

Esiintymiskokemusta Pöyhösellä on viime vuodelta Tikkurilan lukion musikaalista. Matka poikateatterissa on ollut niin antoisa, että Pöyhönen aikoo jatkaa ryhmässä myös syksyllä.

Pöyhönen kertoo yllättyneensä siitä, kuinka jokin harjoitus on johtanut lavalla esitettävään kohtaukseen.

– Aluksi on saattanut tuntua, että harjoituksessa ei ole mitään järkeä, ja lopulta meillä on kohtaus, joka voidaan ottaa esitykseen, Pöyhönen kertoo.

Pöyhöselle matkan vaikuttavin tehtävä on ollut hyväksymiskirjeen kirjoittaminen itselleen. Kirjeessä nuoret kirjoittivat elämästään itsensä hyväksyen ja vahvuudet huomioiden.

– On tosi hienoa saada olla tekemässä esitystä, joka on meidän itsemme näköinen. Nyt tajuaa kuinka paljon töitä olemme tehneet, Pöyhönen sanoo.

Koita tässä nyt sit olla -esitys Kulttuuritehdas Vernissassa (Tikkurilantie 36) 14., 17., 18. ja 19. kesäkuuta klo 19. Lisäksi 19. kesäkuuta esitys myös klo 15. Esitykset ovat maksuttomia.

Vantaan poikateatteri aloitti toiminnan maaliskuussa.

Poikateatteritoiminta on Mikkelistä lähtöisin olevaa sukupuolisensitiivistä ammattijohtoista harrastajateatteritoimintaa.

Toiminta on maksutonta ja tarkoitettu 16–29-vuotiaille pojille ja miehille.

Poikateatteri jatkaa syksyllä. Uusia nuoria otetaan mukaan. Yhteyttä voi ottaa [email protected]

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Poikateatterissa saa olla sellainen kuin on ja vetää välillä överiksi – "Minulle on kerrottu useamman kerran, että ryhmä on pitänyt hengissä"20.2.2019 07.30
Kahdeksas kausi alkamassa – Ruotsinkielinen kesäteatteri muuttaa vantaalaisen seurantalon afrikkalaiseksi lomarannaksi22.5.2019 10.05
Tikkurilan Teatteri tuo kesäksi näyttämölle Me Rosvolat7.3.2019 08.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu