Puheenaihe

Länsimäen metrohanke kuopattiin, vaikka kääntöraide on jo valmiina – Rahaa metroon paloi Vantaalta 20 miljoonaa markkaa

Vantaa osallistui Kontulan ja Mellunmäen välisen metroraideosuuden ja Mellunmäen metroaseman rakentamiskustannuksiin. 

Arkisto/Jussi Vehkasalo

Suunnitelma Vantaan pikaraitiotiestä tuuppasi Vantaan metrohankkeen lopullisesti kuoppaan. Vantaan kaupunginvaltuusto päätti maanantaina 17. kesäkuuta Länsimäkeä koskevasta kaavamuutoksesta, jolla "tarpeeton metroradan aluevaraus" muutetaan palvelurakennusten kortteliksi. Kortteliin tulee muun muassa päiväkoti.

Osasta metrovarausalueesta tulee virkistysalue. Uusi virkistysalue liitetään osaksi Juoksuhaudanpuistoon.

Metrolle varattu alue sijaitsee Vartiotien kaakkoispuolella. Alue rajautuu Juoksuhaudanpuistoon sekä omakoti- ja rivitalotontteihin.

Vielä pari vuotta sitten Itä-Vantaalle haaveiltiin metroyhteyttä. Metro mainitaan muuun muassa Vantaan kaupungin Östersundomin kaavasta syyskuussa 2017 antamassa lausunnossa. Lausunnossa todetaan kuitenkin, ettei metron toteuttaminen ole ajankohtaista vielä seuraavaan kymmeneen vuoteen.

Vantaan metroaseman paikaksi kaavailtiin Länsisalmea, Kehä III:n itäpuolella.

Metrohaaveilla on Vantaalla pitkä historia. Kaupunginvaltuutettu Kimmo Kiljunen (sd.) kirjoitti Vantaan Sanomien lukijan areenalla lokakuussa 2017, että nyt on oikea hetki jatkaa metro Mellunmäestä Hakunilaan eli viedä loppuun työ, joka jäi kesken vuonna 1989.

Kontulan ja Mellunmäen välinen raideosuus avattiin syksyllä 1989.

– Vantaa osallistui noin 32 prosentin osuudella Kontulasta Mellunmäkeen kulkevan metrorataosuuden ja Mellunmäen metroaseman rakentamiskustannuksiin, kertoo Vantaan maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.

Radan kääntöraide rakennettiin tuolloin valmiiksi Länsimäen alle suuntana Hakunila. Maksettavaa Vantaalle tuli noin 20 miljoonaa markkaa.

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Vantaa on poistamassa metrovarausta Länsimäestä – Sen tilalle halutaan rakentaa iso päiväkoti12.5.2019 08.05
Vantaan vihreät tyrmää itämetron ja esittää tilalle pikaratikkaa – tulisi metroa halvemmaksi30.9.2017 07.05
Vantaan ensimmäinen metroasema suunnitteilla Länsisalmeen – Metrokeskuksen ympäristöön tuhansia asukkaita24.9.2017 07.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu