Puheenaihe

Tikkurilan uuden pelitalon suosio yllätti kaupungin – Vihapuhe kitketään jo ovella

Vantaan Sanomat kävi tutustumassa pelitaloon kesäkuussa. Paula Tiitto kertoi nuorisopalveluiden keräävän kokemuksia pelitalosta ja tekevän niiden pohjalta päätöksiä toiminnan laajentamisesta.

Arkisto/Johanna Erjonsalo

Vantaalla kuukauden ajan toimineen pelitalon suosio on yllättänyt kaupungin. Tikkurilassa nuorten monitoimitila Liidossa sijaitseva pelitalo on vetänyt nuorisotyöntekijä Miro Putkosen mukaan keskimäärin 30 nuorta illassa. Yhtä aikaa pelaamaan mahtuu kymmenen 10–17-vuotiasta lasta ja nuorta.

– On ollut yllätys, että pelitalolle oli näin kova kysyntä. Aina on oven takana pelaajia odottamassa. Toivottavasti vastaava talo saadaan myös muualle Vantaalle, Putkonen sanoo.

Pelaaminen tapahtuu tietokoneilla. Jokaiselle pelaajalle on kuulokkeet. Suosituimmat pelit ovat Putkosen mukaan e-urheilun hittipelit esimerkiksi League of legends. Myös muun muassa Fortnite on peli-illoissa suosittu.

Minecraftin asennetaan lähiaikoina, Putkonen sanoo.

Putkonen sanoo suosituimpien pelien olevan sotapelejä, joissa koitetaan tuhota vastustaja tai johtaa oma joukkue voittoon.

Pelitalossa noudatetaan suositusikärajoja, joka Putkosen mukaan tarkoittaa, että peliä saa pelata enintään 3 vuotta nuorempi pelaaja.

– Käytännössä 16 vuotiaille tarkoitettua peliä saa pelata meillä valvotusti 13-vuotias.

Jos vanhemmilla on toiveita tai kysymyksiä esimerkiksi pelien ikärajoihin liittyen, Putkonen kannustaa olemaan rohkeasti häneen yhteydessä.

– Kyllä minulta 12-vuotias on pyytänyt saada pelata 18-vuotiaille tarkoitettua peliä, koska kotonakin saa. Meillä ehdottomasti ei.

Vantaan nuorisopalveluiden projektityöntekijä Paula Tiitto sanoo pelitalon olleen suunnitteilla jo pidempään. Tiiton mukaan pelitalo tarjoaa mahdollisuuden peliharrastukseen myös niille, joilla ei syystä tai toisesta ole kotona pelikoneita. Pelitalon tavoitteena on jatkossa houkutella paikalle myös niitä nuoria, jotka pelaavat yksin kotona.

Peli-illoissa on paikalla aina vähintään yksi nuorisotyöntekijä, joka ohjaa pelaamista ja pelaa yhdessä nuorten kanssa. Jokainen saa pelata kerrallaan tunnin ja pidempäänkin, jos ei ole jonoa.

Vapaamuotoisen pelaamisen lisäksi pelitalossa järjestetään turnauksia ja nuoret voivat myös tehdä streamauksia eli livevidoita.

Putkonen kertoo suunnitteilla olevan myös tiimien perustaminen e-urheilupeleihin, tässä vaiheessa kuitenkin vain harjoittelumielessä. Ideana on, että tiimi sitoutuu treenaamaan yhdessä, aivan kuten missä tahansa muussakin harrastuksessa.

– Kun ehdotin tiimin perustamista, kuusi pientä poikaa roikkui jalassani ja kysyi koska aloitetaan. Mahdollisuuksien mukaan toteutamme niitä asioita, joita lapset pelaamiselta toivovat, hän selvittää.

Pelikasvatus on tärkeässä roolissa pelitalossa, samoin kuin nuorisotyö.

– Digitalisaation merkitys kasvaa edelleen nuorten elämässä. Pelaaminen on monelle tärkeä harrastus ja se juttu, jota he haluavat tehdä. On tärkeää, että me tartumme siihen, Putkonen sanoo.

Putkonen pelaa yhdessä lasten kanssa ja myös kiertää koneiden luona. Hän puuttuu herkästi, jos kuulee rumaa kieltä.

– Kielenkäyttö on ollut tähän mennessä ykkösongelma. Vihapuhe on jännä osa pelimaailmaa. Sama pätee nettiin ylipäätään. Jos henkilö ei seiso kasvojen edessä, niin kuvitellaan, että voidaan sanoa mitä tahansa.

Lapset harjoittelevat nuorisotyönohjaajien opastuksella kanssapelaajien kunnioitusta.

– Emme hyväksy kiroilua, rasistisia tai seksistisiä kommentteja lainkaan. Hyvin on oppi mennyt jo perille ja nuoret jo valvovat toisiaan, Putkonen kertoo.

Jos vanhempaa huolestuttaa lapsen pelaaminen kotona, Putkonen kannustaa keskustelemaan avoimesti.

– Peliajat ovat lapsi- ja perhekohtainen asia. Tärkeintä on, että pelaaminen ei ota valtaa koko elämästä, vaan lapsi tekee muutakin. On hyvä mennä välillä ulos pomppimaan.

Putkonen tietää, että pelaamiseen suhtaudutaan edelleen monesti melko negatiivisesti.

– Pelaaminen kuitenkin kehittää sosiaalisia taitoja, sillä pelikaverit ovat ruudun toisella puolella. Se kehittää myös jopa paineensietokykyä.

Avoinna läpi kesän

Uusi pelitalo on maksuton ja tarkoitettu 10–17-vuotiaille nuorille.

Pelitalo toimii monitoimitila Liidossa (Lummetie 2B).

Pelitalo on avoinna kesällä keskiviikkoisin ja torstaisin kello 16–21 ja perjantaisin kello 17–22.

Tiistaisin järjestetään pienryhmälle pelihetki. Pienryhmään voi ilmoittautua mukaan netissä osoitteessa www.nuortenvantaa.fi.

Lapsi tai nuori ei tarvitse pelitalossa pelaamiseen erillistä lupalappua, mutta hänellä tulee olla jäsenkortti jollekin vantaalaiselle nuorisotilalle.

Tavoitteellisemmat pelaajat voivat harjoitella pelitalon koneilla myös kilpapelaamista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nyt pääsee pelaamaan! Tikkurilaan avataan oma pelitalo nuorille14.5.2019 16.20
Niko, 28, järjestää Pokémon Go -turnauksia Vantaalla – "Peliin tuli aivan uusi ulottuvuus"6.6.2019 08.10
Uudenlainen kirjastovierailu ilahdutti koululaisia – Vantaan kaupunginkirjasto ja Aalto-yliopisto kehittivät pelin30.3.2019 07.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu