Puheenaihe

"Sossu" osti pingismailat, nyrkkeily toi itsetunnon – Entinen lastensuojelun asiakas kitkee lasten yksinäisyyttä liikunnalla

Tänä kesänä Jokke Pulkkinen on jäjestänyt fudis- ja sählypelejä ja parkouria Ilolan kesäkerhossa. Lasten liikuttaminen on hänelle vapaaehtoistyötä. Ammatissaan hän järjestää toimintaa ja ohjelmaa vangeille.

Johanna Erjonsalo

Ilolan koulun vieressä oleva jalkapallokentällä ja leikkipuisto ovat täysin autioita. Siitäkin huolimatta, että on koululaisten kesäloma ja aurinkoinen iltapäivä.

– Tämä on hyvin tavallinen ja surullinen näky. Vielä surullisemmalta näyttää, kun kentällä on yksi lapsi pallon kanssa, toteaa ilolalainen Jokke Pulkkinen.

Kesälomalaiset ovat kodeissaan, joissa ei ole nykyisin tylsää. Siitä pitävät huolen pelit ja laitteet – mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kotona olisi yksinäistä.

Vielä surullisemmalta näyttää, kun kentällä on yksi lapsi pallon kanssa.

Lasten yksinäisyys on asia, jonka eteen Jokke Pulkkinen päätti sopivana hetkenä toimia tultuaan ensi kertaa isäksi ja luettuaan samoihin aikoihin Niina Junttilan lasten yksinäisyydestä kertovan teoksen Kavereita nolla.

Aihe oli tuttu entiselle lastensuojelun asiakkaalle. Kajaanista kotoisin oleva Pulkkinen on asunut niin lastenkodissa, sijaisperheessä kuin tätinsä luona. Ensimmäinen huostaanotto tehtiin pojan ollessa 3–4 vuoden ikäinen.

Erilaisuuden ja ulkopuolisuuden tunne ydinperheistä tulevien lapsien rinnalla oli valtava ja häpeän määrä loputon. Se taas johti siihen, että hän haki hyväksyntää porukoista, joista tavattiin päätyä ensin poikakotiin ja sitten vankilaan.

Nyt kahden lapsen isä näkee seiskaluokalla löytyneen nyrkkeilyharrastuksen olleen se, mikä auttoi hänet irti ulkopuolisuuden tunteesta.

– Sosiaalityöntekijäni oli tosin sitä mieltä, ettei nyrkkeily ole hyväksi ja hän osti minulle pingis-mailan Prismasta.

Pulkkinen otti mailan vastaan, mutta alkoi käydä salaa Kajaanin Kuohun nyrkkeilytreeneissä.

– Liikunta ja osaavat ohjaajat kohottivat itseluottamustani.

– Liikunta tarjosi turvallisen paikan olla hyväksytty, kokeilla uutta, onnistua, epäonnistua sekä näyttää tunteitani.

Sosiaalityöntekijäkin hyväksyi harrastuksen, kun pojan itsetunto ja kouluarvosanat alkoivat nousta.

Pulkkinen otti omien sosionomin opintojensa lopputyöksi haastavan, mutta itselle tärkeä aiheen: lasten yksinäisyyden torjumisen liikunnan avulla.

Hän perusti Naapuruston Nassikat -Facebook-ryhmän, jonka ensimmäinen tempaus, lasten pelipäivä Ilolan koululla oli menestys. Lähes sata lasta tuli huhtikuisena sunnuntaipäivänä koululle pelailemaan.

– Laitoin vähän temppurataa ja sählypeliä pystyyn, Pulkkinen kertoo vaikuttaen vieläkin hämmästyneeltä, miten pienellä ohjaamisella sai liikutettua suurta lapsijoukkoa.

Laitoin vähän temppurataa ja sählypeliä pystyyn.

Nyt hänen tavoitteenaan on synnyttää paikallisia joukkueita ympäri Suomea, jossa nassikat pääsisivät liikkumaan ja onnistumaan porukalla, lähellä kotiaan ja vieläpä maksutta.

– Hinta, kaukainen sijainti ja kilpailuhenkisyys ovat kolme merkittävintä estettä lasten liikkumiselle, lopputyötään viimeistelevä Pulkkinen summaa.

Hän kerää parhaillaan varoja toimintaan joukkorahoituskampanjan avulla. Hän on myös laittanut pystyyn korttelipeliporukoita sekä kannustanut muita toimimaan samoin.

Hinta, kaukainen sijainti ja kilpailuhenkisyys ovat kolme merkittävintä estettä lasten liikkumiselle.

Pulkkinen on hämmästynyt, sosiaalisessa mediassa käymänsä kampanjan saamasta vastaanotosta.

Vajaan puolen vuoden aikana hän on saanut noin 70 yhteydenottoa lapsensa yksinäisyydestä huolestuneilta vanhemmilta. Siis ventovierailta ihmisiltä, eri puolilta Suomea.

– Vanhemmat ovat todella huolissaan lastensa yksinäisyydestä ja kaipaavat tukea.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Vapaaehtoiset pyörittämään nuorisotilaa Ilolassa30.5.2019 08.05
Ilolaan tulossa uusi lähiliikuntapaikka – puistokentän kunnostus alkaa tänä vuonna6.6.2019 08.10
Äiti jakoi poikkeuksellisen syntymäpäiväjuhlakutsun Facebookissa, nyt hänelle sataa sydämiä – "Moni lapsi on yksinäinen"19.6.2019 14.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu