Puheenaihe

Yle: Taksialalla huolestuttavia merkkejä harmaasta taloudesta – noin joka neljäs taksiluvan saanut ei ole rekisteröitynyt verottajalle

Kuvituskuva.

Verottaja on havainnut huolestuttavia merkkejä harmaasta taloudesta taksialalla vuosi sitten tehdyn lakiuudistuksen jälkeen. Asiasta kertoo Yle.

Harmaan talouden kasvua ennakoitiin jo taksilain valmistelun aikana, koska uusi laki ei vaadi sinetöityä taksamittaria taksin perusvarusteeksi.

– Olemme havainneet huolestuttaviakin piirteitä, mutta ei tässä silti kannata tuhkaa päälleen ripotella. Seuraamme näitä asioita ja katsomme, miten verot ja muut maksut kertyvät. Reagoimme tilanteeseen tarvittaessa ja niin olemme tehneetkin, Verohallinnon valvontajohtaja Marko Myllyniemi sanoo Ylelle.

Ylen mukaan yhdeksi harmaan talouden kasvualustaksi on epäilty ulkomaisia ohjelmistoalustoja, joiden avulla asiakas voi vaivattomasti tilata taksin kännykällään.

Uuden liikennepalvelulain voimaantulon (1.7.2018) jälkeen on myönnetty noin 4 000 uutta taksilupaa. Niistä Verohallinnon mukaan noin joka neljäs ei ole rekisteröitynyt verottajalle, Yle kertoo.

Ylen mukaan Suomen Taksiliitto piti harmaan talouden kasvua vuosi sitten päivänselvänä. Taksiliitto kertoi myös tänään, että kuluttajien luottamus taksijärjestelmää kohtaan on heikentynyt alan vapautumisen jälkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Taksiliitto: Kuluttajien luottamus romahti taksialan vapautumisen jälkeen – myöskään piilokysyntä ei lisääntynyt1.7.2019 13.31
Outo tilanne Suomen taksialalla – TE: Autot jatkuvasti ajossa, mutta tulot romahtivat15.5.2019 08.31
Taksiala sai tarpeekseen ja ärähtää Anne Bernerin ministeriölle – ”Syylliset ovat ministeriössä”9.4.2019 15.54

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu