Puheenaihe

Esimerkkinä Kivistö – ”Terveet asuntomarkkinat eivät ole neuvostoajan kauppa”

Kivistöön kaavoitetaan jälleen uutta asuntorakentamista. Tällä kertaa uusia koteja tulee niin sanottuihin kirkkokortteleihin. Tiina Örn

Asuntomarkkinoiden asiantuntija Timo Metsola seuraa tarkoin julkista keskustelua. Hänellä on kysymys:

– Milloin Suomessa ymmärretään, etteivät terveet asuntomarkkinat toimi kuten neuvostoliittolainen kauppa?

Neuvostoliittolaisella kaupalla Metsola tarkoittaa tilannetta, jossa tavaraa on hyllyillä niin vähän, että mikä vain menee kaupaksi. Ostajalla ei ole juurikaan varaa valita, ja kauppias voi olla viis veisaamatta asiakkaiden toiveista.

Runsaan tarjonnan merkitystä ei ole Metsolan mielestä vielä ymmärretty. Siitä on hänen mielestään hyvänä osoituksena se, että esimerkiksi Vantaan Kivistössä ja Espoon Suurpellossa myymättä olevien uusien asuntojen määrää kauhistellaan.

Metsolan mukaan se, että tarjontaa on ajoittain enemmän kuin kysyntää, on niin vuokralaisen kuin asunnonostajan etu. Se pakottaa myös myyjän ja vuokranantajan tsemppaamaan, kun mikä vain ei mene kaupaksi tai vuokralle.

Hän ei pidä ihanteellisena tilannetta, jossa kehnossa kunnossa olevasta asunnosta voi pyytää korkeaa vuokraa.

– Osa vuokranantajista tuntuu edelleen ajattelevan, että minkä tahansa asunnon tulee kelvata ja että tarjonnan lisääntyminen on huono asia, sanoo Vuokraturvan toimitusjohtaja Metsola.

– Loukkaannutaan, kun vuokralainen huomauttaa asunnon kunnosta.

Myös Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita näkee tarjonnan lisääntymisen hyvänä asiana.

– Kun tarjontaa on riittävästi, se poistaa epäkohtia vuokramarkkinoilta, muotoilee Viita.

Hän lisää, että vaikka tarjontaa on paikoitellen paljon, keskeinen sijainti saattaa edelleen nostaa vuokrat korkeiksi.

Vuokralaiset ry:n toimistoon tulee kesäisin yhteydenottoja nuorten vanhemmilta.

– Nuoren saadessa pääkaupunkiseudulta opiskelupaikan vanhemmat hämmästelevät sitä, että yksiön vuokralla lyhentäisi nuoren kotipaikkakunnalla omakotitalon lainaa, sanoo Viita.

Kivistö on Metsolan mukaan esimerkkitapaus siitä, ettei runsas asuntotarjonta ole kenenkään ”moka” tai virhe laskelmissa.

– Kaupunki varmistaa kaavoittamalla, että vuokrat saattavat pysyä maltillisina, vaikka alueen vetovoima palveluiden tultua lisääntyy.

Myös yksiöiden runsasta määrää tarjonnasta on hämmästelty. Se on Metsolan mielestä esimerkiksi Vantaalla turhaa.

– Jos yliopisto on lähellä tai liikenneyhteydet ovat hyvät, yksiöille on kysyntää. Sen sijaan kaksioiden kysynnässä saattaa tulla hetkellisesti raja vastaan, pohtii Metsola.

Metsola ennustaa, että asuntomarkkinoilla tulee jatkossa näkymään se, että yhä useampi haluaa asua vuokralla. Asunnon omistamista ei enää pidetä itseisarvona.

– Vain joissain entisen itäblokin maissa omistusasuminen on yhtä suosittua kuin Suomessa. Mitä länsimaisempaan ja vauraampaan yhteiskuntaan mennään, sitä suositumpaa on asua vuokralla, toteaa Metsola.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Satoja uusia asuntoja myymättä – Maankäytön pomo myöntää: rakentaminen meni Kivistössä överiksi29.5.2019 06.50
Kivistön "kohtuuhintaiset asunnot" eivät kiinnostaneet ostajia – rakennuttaja pyysi jatkoaikaa15.6.2019 07.40
Asuntoalan ammattilainen havahtui: Martinlaakso kiinnostaa, Kivistö ei 22.4.2019 07.55
Kaupunki halusi Kivistöön kohtuuhintaisia asuntoja – neliöhinnaksi tulikin lähes 5 000 euroa2.2.2019 07.45

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu