Puheenaihe

HS: Parvekkeelta tippuminen voi viedä kissalta hengen – "Kissa ei välttämättä osaa arvioida etäisyyksiä pystysuunnassa"

Johanna Erjonsalo

Kesällä sisäkissan pahimpia vaaran paikkoja ovat lämpimän sään vuoksi avatut tuuletusikkunat ja parvekkeen ovet.

– Kissa on hyvä arvioimaan etäisyyksiä horisontaalisesti, mutta ei pystysuunnassa. Kissa saattaa oikeasti hypätä korkealtakin, jos se näkee ulkona jotain kiinnostavaa, esimerkiksi pörriäisen tai linnun, eläinsuojeluyhdistys Rekku Rescuen tiedottaja Sadri Wirzenius kertoo Helsingin Sanomien jutussa.

Korkealta putoaminen on aina kissalle hengenvaarallista. Rekku Rescuen tietojen mukaan viime päivinä kissoja on tippunut ikkunoista useampia ja yksi on jouduttu vammojen takia lopettamaan, HS kertoo.

Ikkunan tai parvekkeen verkottamisella voi välttää ison vahingon. Silloin kissa ei myöskään pääse karkaamaan.

– Verkotuksen pystyy tekemään itse nopeallakin aikataululla. Tärkeintä on, että verkko on asennettu tukevasti ja siinä on riittävän pienet silmikot. Esimerkiksi pinnalta muovitettu metalliverkko on tosi hyvä, Wirzenius sanoo HS:lle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu