Puheenaihe

Siltatyöt tulppaavat Lahdenväylän liikennettä – yksi kaista pois käytöstä

Kuvituskuva

Anton Soinne

Lahdenväylällä, Jokirannan sillan kohdalla ohjataan Helsingin suuntaan vievän ajoradan liikenne yhdelle kaistalle perjantaina 26.7. kello 10. Liikenne palautetaan kahdelle kaistalle sunnuntaina 28.7. kello 14.

Silta sijaitsee Lahdenväylällä Sipoossa Korson liittymän eteläpuolella. Myös Korson liittymän risteyssiltoja korjataan parhaillaan.

Toisen kaistan sulkeminen Jokirannan sillan kohdalla vähentää merkittävästi liikenteen aiheuttamaa tärinää ja näin voidaan varmistaa korjattavan sillan betonivalun onnistuminen. Onnistunut valutyö parantaa sillan rakennetta ja lisää käyttöikää.

Korson liittymän risteyssiltojen ja Jokirannan siltojen korjaustyöt aloitettiin huhtikuussa.

Korjaustöissä on käytössä päivisin kaksi ajokaistaa nyt mainittua poikkeusta lukuun ottamatta. Nopeusrajoitus työmaiden kohdalla on 50–60 km/h kaistojen kaventamisen vuoksi. Korjaustyöt valmistuvat etelään vievällä ajoradalla lokakuussa ja pohjoiseen vievällä ajoradalla elokuussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu