Puheenaihe

HSL-sovellus tilttasi, kun jättiyleisö lähti kotiin Ed Sheeranin konsertista – Toimittamatta jääneet liput hyvitetään

Kuvituskuva.

HSL

Jopa kymmenien tuhansien ihmisten samanaikainen käyttö sekoitti HSL-sovelluksen tiistai-iltana, kun yleisö poistui Ed Sheeranin konsertista. Toimintahäiriön takia lipunmyynti ei toiminut ja lisäksi osa maksetuista lipuista jäi toimittamatta.

HSL lupaa, että kaikki nämä liput hyvitetään asiakkaille automaattisesti.

Mobiilimaksulla eli puhelinlaskun yhteydessä veloitettavat liput näkyvät hyvityksenä puhelinlaskulla, mutta viiveellä.

Jos asiakkaalla on ollut HSL-sovelluksessa voimassa oleva kausilippu, jota hän ei ole voinut käyttää sovelluksen toimintahäiriön vuoksi, hänelle hyvitetään kertalippu, jonka hän on joutunut ostamaan.

Saadakseen hyvityksen kertalipusta on mentävä HSL:n palvelupisteeseen Rautatientorilla, Itäkeskuksessa tai Itä-Pasilassa. Palvelupisteeseen pitää ottaa mukaan puhelin, jossa HSL-sovellus ja käytetty kausilippu ovat.

HSL jatkaa toimintahäiriön selvittämistä ja osastonjohtaja Hannu Heikkinen totea tiedotteessa, että HSL "tekee kaikkensa, jottei vastaava tilanne pääse toistumaan."

Onnistuminen testataan heti keskiviikkoiltana, sillä Sheeran esiintyy Malmin lentokentällä myös tänään.

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Näin Ed Sheeranin konsertti vaikuttaa liikenteeseen – myös virallisilta drop zoneilta pitkähkö kävelymatka konserttialueelle22.7.2019 14.57
Ed Sheeranin konserttialueelle ei tule yhtään kaljahanaa – megatähdellä myös erikoinen toive, jolla haluaa arvostaa fanejaan18.7.2019 06.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu