Puheenaihe

Oma henki kyllin halpa – Moni ei katso tarpeelliseksi oman henkensä vakuuttamista

Eveliina Salomaa

Leijonanosa suomalaisista uskaltaa jättää vakuuttamatta monia itselleen arvokkaita asioita. Yllättäen tähän joukkoon lukeutuvat oma henki, terveys ja metsä.

OP-Henkivakuutuksen johtaja Jussi Huttunen kertoo, että tutkimusten mukaan vain joka kolmannella työikäisellä suomalaisella on henkivakuutus. Tämän tehtävänä on turvata läheisten tulevaisuus, jos vakuutettu kuolee.

– Suomessa henkivakuuttaminen on alhaisempaa kuin muualla Euroopassa.

Huttusen mielestä Suomessa luotetaan liikaa julkiseen turvaan.

– Suomeen on kehittynyt turvallisuuden tunne, että asiat hoituvat, tapahtuipa mitä tahansa. Todellisuudessa perheen talous voi perheen elättäjän menehtyessä kaatua kuukaudessa.

 

Lähitapiolan korvauspäällikkö Jussi Korpelainen pitää erikoisena sitä, että niin moni ei ota henkivakuutusta eikä turvaa yllättävien sairauskulujen tai työkyvyttömyyden varalle.

– 95 prosenttia asiakkaista hankkii kotivakuutuksen, joka on tyypillisesti sata euroa vuodessa, mutta merkittävästi alhaisempi osuus ottaa henki-, sairauskulu- tai työkyvyttömyysvakuutuksen. Ei tunnisteta tarvetta vakuutuksille. Ajatellaan, että julkinen terveydenhuolto ja työeläkkeet tarjoavat riittävää turvaa.

Korpelainen arvioi, että ainakin sairauskuluvakuutus jätetään ottamatta osin sen hintavuuden takia.

– Se on toki kallis, useita satoja euroja vuodessa.

 

Vaikuttaa siltä, että suomalaiset huolehtivat paremmin aineellisesta omaisuudestaan kuin itsestään.

– Auto on vakuutettu jokaista kromattua listaa myöten, mutta oman hengen vakuutus puuttuu. Se voi johtua useista syistä. Moni ei pidä henkivakuutusta ajankohtaisena, ja kuolema tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta. Osa ei yksinkertaisesti ole ajatellut omaa tai puolison kuolemaa ja sen vaikutuksia perheeseen, Huttunen puntaroi.

– Osa luottaa sosiaaliturvaan tietämättä kuitenkaan, minkä kokoista perhe-eläkettä saisi ja olisiko siihen oikeutettu. Joillakuilla on vakuutus tapaturmaisen kuoleman varalta, ja sen ajatellaan riittävän, Huttunen ruotii.

Huttusen mukaan sopiva henkivakuutus vastaa turvaltaan perheen lainoja, vuoden ansiotuloja ja 20 000 euroa jokaista lasta kohti.

Henkivakuutus otetaan usein, kun ostetaan asunto velaksi tai perheeseen syntyy lapsia.

– Nuorilla perheillä ei useinkaan ole vielä kovin paljon varallisuutta mutta usein merkittävästi lainaa. Juuri nämä perheet hyötyisivät henkivakuutuksesta eniten, Huttunen huomauttaa.

 

Korpelaisen mukaan yllättävän moni luottaa virheellisesti julkiseen turvaan myös ulkomailla. Finanssialan viimevuotisen tutkimuksen mukaan 31 prosenttia suomalaisista uskaltautuu matkaan vailla asianmukaista vakuutusta. Opiskelijoista jopa 45 prosenttia matkustaa vakuutuksetta.

– On tavallista, että matkatavarat vakuutetaan mutta matkustajaa ei, Korpelainen kuvaa.

Ilman matkavakuutusta sairaalahoito voi koitua ulkomailla kalliiksi tai sitä ei välttämättä edes saa.

Moni myös uskoo virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kansalaisilleen kotiinkuljetuksen, jos sairaus tai tapaturma osuu kohdalle.

– Ilman matkavakuutusta matkaavan ambulanssilento kaukokohteesta Suomeen voi maksaa jopa 150 000 euroa, Korpelainen kertoo.

 

Omaisuuspuolellakin on arvokkaita asioita, jotka moni jättää vakuuttamatta.

– Ylivoimaisesti isoin ja yleisin vakuuttamaton omaisuus on metsä, Korpelainen sanoo.

Asiantuntijoiden mukaan lähes puolella yksityismetsistä ei ole vakuutusta.

– Joillakuilla on metsää niin vähän, ettei vakuutusta koeta tarpeelliseksi. Toisilla taas metsää on niin paljon eri paikoissa, että he voivat kokea, ettei yksittäinen metsäpalo haittaa. Osasyynä tilanteeseen on myös tietämättömyys vakuutuksista, Korpelainen pyörittelee.

Pohjola Vakuutuksen vakuutuspäällikkö Hannu Partanen uskoo, ettei moni tunnista metsän todellista arvoa eikä vahinkojen taloudellisia vaikutuksia ja suuruutta osata hahmottaa.

– Metsän vakuuttaminen on yhä aika halpaa puuston arvoon verrattuna. Omavastuuta nostamalla vakuutusmaksun suuruuteen voi vaikuttaa merkittävästi, Partanen muistuttaa.

Metsäomaisuuden voi turvata muun muassa tulipalon, lumi- ja myrskytuhojen, eläintuhojen, tulvien, varkauksien ja vahingontekojen varalta.

 

Kirjoittaja: Tuomas Massinen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu