Puheenaihe

Vantaalainen Patric Öhman toteuttaa ison ralliunelman – "Jos pitäisi ajaa vain omalla rahalla, en ajaisi lainkaan"

Patric Öhman kiittelee omaa perhettään sekä vanhempiaan kärsivällisyydestä ja saamastaan avusta. Öhmanin yksi suurimmista unelmista täyttyy tällä viikolla.

Marika Lumme

Vantaalaisen Patric Öhmanin pitkäaikainen unelma toteutuu tällä viikolla, kun hän asettuu Neste Ralli -kilpailun lähtöviivalle.

Jyväskylään Öhmanin ja tiimin mukaan lähtee kahden pakettiauton verran varaosia ja tarvikkeita muun muassa 20 vararengasta. Kuskilta vaaditaan hyvää kuntoa, tarkkaavaisuutta ja lujia hermoja.

– Riskit ovat osa moottoriurheilua. Pelätä ei voi tai muuten täytyy jäädä kotiin, hän sanoo.

34-vuotias Öhman on asunut koko elämänsä Itä-Vantaalla noin kilometrin säteellä. Viimeiset kolme vuotta on kulunut vaimon ja 8-vuotiaan tyttären kanssa Ruskeasannassa. Öhman kertoo viihtyvänsä Vantaalla hyvin, vaikka rallikuskille harjoittelupaikkoja ei pääkaupunkiseudulta löydy.

– Maalla peltojen keskellä on monesti aivan erilaiset mahdollisuudet harjoitteluun. Vantaalta täytyy ajaa vähintään Lopelle, jotta löytyy harjoituspaikka.

Taaperoikäisestä asti isän kanssa rallikisoja katsomassa käynyt Öhman ajaa nyt toista kautta rallin SM-sarjaa. 17-vuotiaana hän ajoi rallisprinttejä ja tähtäimessä ralliura. Elämä toi kuitenkin eteen muutoksia, jotka toivat kymmenen vuoden tauon rallin harrastamiseen. Kiinnostus lajiin kuitenkin säilyi.

Patric Öhmanin (vasemmalla) kartturina toimii Aki Spärre. KUVA: Jari Hotti.

Kuusi vuotta sitten hän palasi ralliharrastuksen pariin ja hankki oman auton. Öhman sanoo isänsä ammattitaidon ja kokemuksen auttaneen eteenpäin.

– Isä on ajanut aikoinaan itse rallia ja työskennellyt rallimekaanikkona myös ulkomailla. Isästä on ollut valtavan suuri apu. Nytkin hän käytti kesälomansa auton rakentamiseen kisakuntoon, poika kiittelee.

Pelkkä auto ja oma mekaanikko ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan reilu summa rahaa, jos mielii rallikisoihin.

– Jos pitäisi ajaa vain omalla rahalla, en ajaisi lainkaan, hän sanoo.

Öhmanin Go4Speed Motorsport -tiimin SM-rallin vuosibudjetti on noin 40 000 euroa. Neste Ralliin osallistuminen maksaa noin 20 000 euroa.

– Näiden päälle tulee huoltokulut ja tietenkin auton hankinta on aina iso kuluerä, hän selvittää.

Öhman on kiitollinen, että sponsoreita, joista valtaosa on vantaalaisia yrityksiä, on riittänyt.

– Ralli on harrastus, johon saa menemään vaikka kuinka paljon rahaa, mutta sieltä voi saada itselleen pokaalin, hän naurahtaa.

Tästä syystä ralli on Öhmanille harrastus, johon kuluu aikaa päivittäin ja kisojen alla kokonaisia päiviä.

Päivätyössä Öhman on myös autoilun parissa. Hän toimii ajokouluttajana muun muassa Porvoossa sijaitsevassa Premier Parkissa.

Kuntoaan hän pitää yllä kävely- ja juoksulenkeillä sekä kuntosalilla. Öhman pelasi jääkiekkoa Kiekko-Vantaassa vielä viisi vuotta sitten, mutta jätti sen rallin tieltä.

– Kyllä sitä joskus oli myös jääkiekkoammattilaisuus mielessä, hän paljastaa.

Jyväskylän sorateille Öhman lähtee ennen kaikkea nauttimaan. Hän tietää kilpailun olevan kalustolle erittäin vaativa.

– Tämä on ollut niin iso satsaus rahallisesti ja ajallisesti, että otan varman päälle ja keskityn ajamaan niin, että pääsemme läpi kaikki erikoiskokeet. Jyväskylässä ei voi ajaa koko ajan kovaa, täytyy ajaa ennemminkin viisaasti.

Patric Öhman

34-vuotias vantaalainen osallistuu ensimmäistä kertaa tällä viikolla ajettavaan Neste Ralliin.

Neste Ralli on rallin MM-sarjan kauden yhdeksäs osakilpailu. Rallin yleiskilpailun voitosta kilpailevan luokan lisäksi Jyväskylän sorateillä ajetaan omissa sarjoissaan myös muita luokkia. Esimerkiksi yksityistallit kilpailevat omassa luokassaan.

Viime ja tänä vuonna Öhman on kiertänyt aktiivisesti rallin SM-sarjaa SM3-luokassa.

Öhman ja kartturi Aki Spärre viettävät koko viikon Jyväskylässä. Alkuviikosta tiimit tekevät nuotituksen eli käyvät kisaradat läpi. Nelipäiväinen kisa käynnistyy torstaina.

Öhmania kannustavat paikan päällä huoltojoukoissa olevan isän lisäksi vaimo, tytär ja äiti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tämä mies ei lennä Suomen MM-rallissa! Katso, miten kiivikuski teki WRC-ajokistaan siivettömän30.7.2019 08.34
Tässä on Neste Rallin reitti 2019 – megahyppy ja 10 kilometriä tietä, jota ei ole koskaan aiemmin käytetty20.2.2019 08.56
Jäähermoinen rallikuski ei pienestä hätkähdä – "Yksi Astra pyöritettiin haminalaiseen peltoon"15.2.2017 20.45

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu