Puheenaihe

Voice of Finland on yrittänyt saada Juha Tapion ohjelmaan useita vuosia – muusikko kertoo mikä sai hänet viimeinkin suostumaan

Juha Tapio nähdään Espoossa elokuussa.

Anton Soinne

Monta vuotta Juha Tapion vastaus oli ei.

Voice of Finland -formaatti oli yrittänyt houkutella Suomen menestyneimpiin laulajiin kuuluvaa miestä osaksi tähtivalmentajakaartiaan. Tuloksetta.

Nyt kuitenkin jokin oli muuttunut ja Tapio näytti uudelle lähestymisyritykselle vihreää valoa.

– On kiva fiilis lähteä mukaan. Monta vuotta tätä olen pohtinut, mutta nyt minulla oli viimeinkin aikaa tulevan pitkän keikkatauon takia. Keho kuitenkin tulee janoamaan sitä tietynlaista keikoilta tulevaa tunnetta tauon alkamisenkin jälkeen, joten ajattelin lähteä mukaan tällaiseen pieneen seikkailuun.

– Mihinkään muuhun en kuitenkaan ole lähdössä. Tuleva tauko tulee olemaan sekä tauko minulle, mutta myös faneille minusta. Tarkoitus on pitää melko matalaa profiilia, mies hymyilee.

Tapion mukaan musiikkiuransa alussa olevien ihmisten opastaminen tulee olemaan hänelle uusi haaste.

– Olen aina ollut sellainen tyyppi, joka pyrkii mahdollisimman vähän muita. Kuitenkin sen verran monta vuotta on tätä uraa tarvottu, että eiköhän sieltä jotain annettavaa ole.

– Se, mitä pystyn antamaan, kiteytyy tietenkin vasta kunnolla kun näen millaisia laulajia siellä on. On kuitenkin kiva ajatus päästä elämään mukana jonkun uran alkuvaihetta. Onhan jokainen meistä tähtivalmentajista myös ollut joskus siinä asemassa.

Tapio aloittaa taukonsa vuoden 2020 käynnistyessä. Hän odottaa sitä innolla, mutta on myös huomannut toisenlaisen tunteen hiipineen keikoille.

– Keikan loputtua, kun yleisö jää siihen hurraamaan, tulee sellainen olo ettei haluaisi lähteä pois. Vähän sellainen haikeuden ja riemun sekoitus. Joka kesä nämä festarit on käyty, mutta nyt on takaraivossa se ajatus, että ai niin ensi kesänä ei tullakaan. Se on luonut sellaisen erikoisen ja yllättävän fiiliksen.

– Samaan aikaan se on tehnyt kesästä vielä erityisemmän. Joka kesähän sitä ajattelee, että tämä on se kaikkien aikojen kesä. Nyt kuitenkin tunnelma on ollut oikeasti erilainen.

Keikka-arjesta poisjääminen tulee varmasti olemaan miehelle iso muutos, sillä vuosien varrella hän on reissannut jatkuvasti ympäri Suomea. Miehen mukaan siihen mahtuu paljon hienoja asioita.

– Se klassinen hetki on, kun on nukkunut keikkabussissa ja herää kylmässä hiessä sen pysähtyessä syrjäiselle huoltoasemalle. Sieltä sitten se pannun pohjalla oleva jämähtänyt jäätävä terva kahvikuppiin ja juomaan ulos. Siinä on sitä tunnetta ja reissumiehen elämää.

– Pidän muutenkin aika askeettisesta meiningistä. Olen varmaan bändin ainoa jäsen, jota harmittaa, jos bäkkärillä on hirveän hienot tarjoilut. Ennen keikkaa ei voi kuitenkaan mättää ihan kamalasti, muusikko nauraa.

Juha Tapio keikkailee

Mukana Tagi on pop -festareilla.

Juha Tapio on yksi artisteista, joka nähdään Espoossa tulevalla Tagi on pop -festivaalilla.

Muita esiintyjiä ovat Lauri Tähkä sekä Ville Valo & Agents.

Tapahtuman juontaa Sami Kuronen.

Festivaali järjestetään Tapiolan Golfkeskus TAGissa 17.-18. elokuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Vaistot ja sattuma ohjasivat Juha Tapion uuden albumin syntyä –  "Tunne oli tärkeämpi kuin tyylipuhtaus"13.4.2018 20.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu