Puheenaihe

Autoilijat ihmeissään: Selittämätön ilmiö lukitsee ovet Porvoon keskustassa – ainakin 10 tapausta paljastunut

Torin parkissa useampi autoilija on joutunut taistelemaan keskuslukituksen kanssa, kun ovet eivät mene lukkoon tai aukene.

Juha Perämäki

Porvoon torin läheisyydessä tapahtuu kummia. Porvoolaismies oli kaksi viikkoa sitten pysäköidyt autonsa torin laidalle kaupungintalon edustalla olevaan parkkiin. Mies oli laittanut ovet lukkoon, mutta kun hän palasi autollensa, keskuslukitus ei avannutkaan ovien lukkoja.

Mies ei ole ainoa, vaan tapauksia on enemmänkin, kertoo Uusimaa-lehti.

Miehen mukaan eräs nainen oli joutunut menemään takaluukun kautta sisään, koska sähköinen lukitusjärjestelmä ei toiminut.

Torilla vihanneksia myyvä Christoffer Lindberg tietää noin kymmenen tapausta kuukauden ajalta, jossa auton keskuslukitus ei ole toiminut.

– Hinausauto kävi tuossa toissapäivänä hinaamassa yhden auton pois, koska sen ovet eivät auenneet, Lindberg kertoo Uusimaalle.

Kauppiaan mukaan ilmiö on uusi ja se rajoittuu pienelle alueelle: Rauhankadulla lukitukset tuntuvat toimivan, mutta esimerkiksi Raatihuoneenkadulla enää ei.

Porvoon Sähkö ei osaa kertoa, mistä häiriöt voisivat johtua. Käyttöpäällikkö Mikael Hämäläinen löysi kuitenkin vastaavanlaisen tapauksen Lahdesta vuonna 2013. Silloin autojen keskuslukituksia häiritsi radioamatöörikerhon toistin, koska se toimi lähes samalla taajuudella kuin autojen avainten taajuudet.

– Syynä voi olla mahdollisesti radiohäiriö, vastaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin radiotarkastusasiantuntija Jukka Pihonen.

Pihoselle on tullut silloin tällöin vastaan tapauksia, joissa autojen langaton keskuslukitus on häiriintynyt. Monesti häiriöt voivat olla hyvinkin paikallisia, kuten Porvoossa.

– Autojen keskuslukitukset käyttävät yhteiskäytössä olevaa taajuutta. Jokin muu samalla taajuudella toimiva laite voi häiritä autojen keskuslukituksia, hän sanoo.

Syynä voi olla esimerkiksi jonkin kotitalouden käytössä oleva langaton sääasema, langaton ovikello tai autotallin oven kauko-ohjaus.

Nämä voivat vikaantuessaan jäädä lähettämään jatkuvasti ja häiritä muiden laitteiden toimintaa. Usein nämä laitteet ovat paristokäyttöisiä ja ongelma häviää, kun häiriön aiheuttava laite lopulta sammuu.

Jos auton keskuslukitus ei toimi kuten pitäisi, avain kannattaa viedä lähelle tuulilasin alareunaa, missä lukituksen vastaanotin yleensä sijaitsee.

Joskus viestintäviraston on käytävä paikan päällä, jotta häiriönlähde saadaan paikallistettua mittalaitteilla.

Lue koko juttu Uusimaasta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Villi pysäköinti rassaa nyt Helsinki-Vantaalla – 6 e/h -pikaparkki muuttuu maksuttomaksi helmikuussa13.2.2019 10.26
Helsinki kokeilee markkinaehtoista pysäköintiä – rakennuttaja päättäisi parkkipaikkojen määrän5.4.2019 13.34

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu