Puheenaihe

Vantaalaisperhettä onnisti asuntomessuilla Kouvolassa

Kristian Rautiainen, Riitta Jääski ja Arvo Rautiainen saivat erityisen vastaanoton saapuessaan asuntomessuille.

Iida Rajamäki

Kouvolan Asuntomessujen sadannettuhannet kävijät olivat vantaalaiset Arvo ja Kristian Rautiainen sekä Riitta Jääski. 100 000 kävijän raja meni messuilla rikki torstaina 8. elokuuta.

Vantaalaisseuruetta olivat messujen pääportilla vastassa Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka ja Osuuskunta Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää.

Vantaalaisseurue sai kukkia, ilmaisen pääsyn messuille sekä pienen tuliaisen kotiin vietäväksi.

Arvo Rautiainen on aloittanut asuntomessuilla käymisen jo Ylöjärven asuntomessuista vuonna 1996. Rautiainen kertoo käyneensä useimmilla messuilla, kauimmaisia messuja lukuun ottamatta.

– Käymme messuilla katsomassa, millaisia uutuuksia on tarjolla. Meitä kiinnostavat niin tekniset ratkaisut kuin kodin sisustaminen, Rautiainen kertoo tiedotteessa.

Asuntomessujen teemana on tänä vuonna asuminen historiallisessa kasarmimiljöössä. Pioneeripuisto on 1900-luvun alussa tsaarin aikaan rakennettu kasarmialue.

Kukitetulla seurueella oli suunnitelma messupäiväksi.

– Rouvalla on valmiina pitkä lista, mitä meidän ainakin on nähtävä. Itseäni kiinnostavat saunaratkaisut. Otamme myös runsaasti valokuvia ja messupäivästä muistoksi jääkin usein yli 1 000 valokuvaa, Rautiainen kommentoi.

Asuntomessut ovat avoinna sunnuntaihin 11. elokuuta saakka. Messut ovat auki päivittäin kello 10–18.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu