Urheilu

Kimi Räikkönen näkee ”paskojen” pisteiden taakse – "Asiat voisivat olla paremmin"

Kimi Räikkönen

MTV:n uutisvideo

F1-talli Alfa Romeo on saavuttanut 12 osakilpailussa valmistajien sarjan seitsemänteen sijaan oikeuttavat 32 pistettä, joista 31 on Kimi Räikkösen käsialaa. Alfan kokonaispotti ei tietenkään Räikköstä miellytä, mutta kokenut kuljettaja näkee myös numeroiden taakse.

– En odottanut mitään. Tulin tekemään parhaani. Jos pistetilannetta katsotaan juuri nyt, se näyttää aika paskalta. Mielestäni se ei kerro kuitenkaan täyttä totuutta sarjan avauspuoliskosta, Räikkönen kuittaa F1i.-com-sivustolla.

Alfan kausi käynnistyi mainiosti, sitä seurasi suvantovaihe, kunnes pisteitä alkoi jälleen ropista plakkariin. Tiimi toi autoonsa tasaiseen tahtiin ja onnistuneesti uusia päivityksiä.

– Barcelonan aikoihin emme olleet siellä, missä olisimme halunneet. Olimme liian hitaita, mutta ennen Barcelonaa ja sen jälkeen on mennyt hyvin, Räikkönen summaa.

Räikkönen muistuttaa, että Alfa Romeo vääntää F1:n äärimmäisen tasaisessa keskiryhmässä. Varsinkin Mercedes, Ferrari ja Red Bull ovat talleina edelleen jättiläisiä Alfan rinnalla.

– Emme ole samanlaisia kuin kärkitallit. Me tiedämme ja hyväksymme sen. Menemme oikeaan suuntaan ja teemme oikeita asioita, mutta meillä on tallina rajoitteita. Asiat voisivat kuitenkin olla paremmin, sillä emme ole aina pystyneet ottamaan maksimipisteitä. Mutta näin se vain menee, Räikkönen muotoilee.

F1-sarja on parhaillaan kesätauolla. Seuraava osakilpailu ajetaan 1. syyskuuta Belgian Spassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu