Puheenaihe

"Kiitos kiusaajille, olette ilmaa mulle"

Susanna Suutarinen ja Markus Ahola ovat Chorale.

Chorale

Menevä biisi on perjantaista alkaen kuunneltavissa kolmessa eri internetin jakelukanavassa, jotka ovat Spotify, Deezer ja Applemusic. Ppäset kuuntelemaan kappaleen myös tästä.
Choralen muodostaa sipoolaispariskunta Susanna "Susannah" Suutarinen ja Markus Ahola.

He kaipaisivat uutta näkökulmaa kipeään aiheeseen, koulukiusaamiseen.
Pariskunta kertoo tehneensä kappaleensa viestiksi siitä, että kiusaaminen voi joskus olla kiusatulle lopulta myös vahvistava kokemus.

– Kiusaamista tapahtuu valitettavasti päiväkoti-ikäisistä aina työmaailmaan ja eläkeikään asti, yhtyeen laulajana esiintyvä Suutarinen tietää.

– Kappaleessamme kiusattu kiittääkin kiusaajiaan, koska kiusaaminen on tehnyt hänestä ihmisenä vahvan selviytyjän. Haluamme kertoa, että kiusaamisesta voi selvitä voittajana ja tehdä rauhan kiusaajien kanssa.

Taiteilijat painottavat tuomitsevansa täysin kaikenlaisen kiusaamisen.Yhtye on aikaisemminkin käsitellyt vaikeita aiheita musiikissaan. Vuonna 2016 Chorale julkaisi Anna Tulla Vaan -singlen, joka oli MS ei pysäytä -kampanjan teemakappale Neuroliitolle.

Viime toukokuussa oli kevyemmän aiheen vuoro, kun Chorale julkaisi suositun Lomalla-kappaleen musiikkivideoineen.

Ensi vuonna 20-vuotisjuhlaansa viettävän yhtyeen aiemmat hitit ovat ylittäneet kahden miljoonan striimausrajan. Chorale kiertää ahkerasti esiintymässä ympäri Suomea. Yhtye kertoo keikoistaan Facebook-sivullaan.Chorale syntyi aikanaan Toijalassa. Nykyinen laulaja Susannah liittyi bändin riveihin vuonna 2010. Markus Ahola puolestaan on perustajajäsen.

Chorale on julkaissut kappaleitaan yksittäin, ja ne ovat keränneet miljoonia latauksia esimerkiksi YouTubessa. Yhtyeen ensimmäinen albumi Unimaailma saavutti kultaa viime vuonna. Kultalevy ojennettiin yhtyeen mukaan heille juhlavasti dance-genren festivaaleilla Jysäreillä.

Pohjois-Paippisissa sijaitsevalla kotistudiollaan Suutarinen ja Ahola tuottavat siis menestyksekkäästi ysärimusiikkia, jolle riittää kysyntää etenkin 30–50-vuotiaiden keskuudessa.Ideana on ennen kaikkea saada musiikilla ihmiset juhlatuulelle. Siihen siivittävät 19990-luvun alussa syntyneen genren energiset syntetisaattoririffit ja 110–150 iskua minuutissa tuottava tahti.

Tyylilajiin kuuluu perinteisesti myös korkeaääninen naisvokalisti, jota miesääni komppaa joko räpäten tai laulaen. Eurodancea on verrattu 1970-luvun diskobuumiin. Genren tunnetuimpia nimiä on kansainvälisesti hollantilaisyhtye 2 Unlimited.

Suomalaisista eurodance-yhtyeistä menestyksekkäin on Waldo's People. Kotimaassa nimekkäisiin yhtyeisiin lukeutuu myös Movetron, jonka laulaja Päivi Lepistö on mukana Choralen viime vuonna julkaisemalla singlellä Suomidancee.

Myös Aikakoneen lasketaan lukeutuvan eurodancen esittäjiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu