Puheenaihe

KL: Uusperheen oikeudet ja velvollisuudet uudistuvat – lakiin tulee myös uhkasakko

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva laki uudistuu joulukuun alussa. Kuvituskuva.

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva laki uudistuu joulukuun alussa, kertoo Kauppalehti. Olennaiset muutokset liittyvät vuoroasumisen tasa-arvoon, oheishuoltajan virallistamiseen ja esimerkiksi lapsen muutosta ilmoittamiseen.

Jatkossa vuoroasumisesta tulee tasa-arvoisempaa kuin nyt. Lähivanhemman ja etävanhemman käsitteet muuttuvat, ja lapsi voi jatkossa asua kummankin vanhemman luona. Väestörekisteriin ilmoitetaan kuitenkin lapselle yksi niin sanottu vakituinen osoite.

Muutosta lapsen kanssa tulee ilmoittaa toiselle biologiselle vanhemmalle viimeistään kolme kuukautta ennen muuttoa, jos se vaikuttaa lapsen huoltoon tai tapaamisoikeuksiin, kirjoittaa KL.

Vanhempaa voidaan rangaista uhkasakolla, jos tämä estää lapsen vierailuja toisen biologisen vanhemman luona, vaikeuttaa jotenkin tapaamisia tai lipsuu sovituista ajoista.

Lapselle voidaan biologisten vanhempien lisäksi kirjata oheishuoltaja. KL:n mukaan oheishuoltajalle voidaan luovuttaa esimerkiksi tietoja lapsen terveydentilasta tai koulu- ja raha-asioista.

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva laki uudistuu 1.12.2019.

Kauppalehden artikkeli lapsenhuoltolaista on kokonaisuudessaan täällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu