Puheenaihe

Nyt tuli suloinen lisäys Tullin remmiin: Ruokakoira Rico nuuhkuttelee matkatavaroita afrikkalaisen sikaruton varalta – aloittaa ensi kesänä

Tulli

Tulli tehostaa afrikkalaisen sikaruton torjuntaa kouluttamalla uuden eläinperäisiä elintarvikkeita etsivän tullikoiran eli ruokakoiran. Tulli kertoo asiasta tiedotteessaan.

Ruokakoira Rico on huhtikuussa syntynyt labradorinnoutajauros. Sen ohjaajana toimii tullitarkastaja Kimmo Linden. Rico on jo aloittanut tullikoiran peruskoulutuksen ja operatiivisissa tehtävissä se aloittaa kesällä 2020. Linden on toiminut Helsingin satamissa erilaisissa tullivalvontatehtävissä 20 vuotta.

Ruokakoiran tehtävänä on löytää lentomatkustajien mukanaan tuomat eläinperäiset elintarvikkeet Helsinki–Vantaan lentoasemalla. Lentoaseman lisäksi Rico toimii pääkaupunkiseudun satamissa etsimässä EU:n sisäliikenteessä matkustavien henkilöiden matkatavaroista villisian lihaa, tiedotteessa kerrotaan.

– Uuden ruokakoiran myötä Tullin elintarvikkeiden haltuunottojen odotetaan moninkertaistuvan lentoasemalla, valvontajohtaja Mikko Grönberg kertoo Tullin tiedotteessa.

Rico sijoitetaan Helsinki–Vantaan lentoasemalle, koska afrikkalainen sikarutto on levinnyt viime vuosina Aasiaan ja koska matkustajamäärät Aasiasta Suomeen ovat suuria. Finavian tilastojen mukaan Kiinan matkustajaliikenne Finavian lentoasemilla oli vuonna 2018 lähes 600 000 matkustajaa. Se on noin kolmanneksen enemmän kuin vuonna 2016, Tulli kertoo tiedotteessaan.

Afrikkalaisen sikaruton leviäminen on suuri, kymmenien miljoonien eurojen taloudellinen uhka Suomen sikataloudelle ja lihateollisuudelle, Tulli kertoo tiedotteessaan.

– Matkustajilla on tärkeä rooli afrikkalaisen sikaruton ja muiden vastaavien eläintautien torjunnassa, koska virukset voivat levitä elintarvikkeiden, kuten eväiden ja niiden saastuttamien tavaroiden välityksellä, tiedotteessa todetaan.

Suomen ensimmäinen ruokakoira Aino aloitti työnsä itärajalla viime vuoden kesäkuussa.

Afrikkalainen sikarutto uhkaa sikataloutta

Afrikkalaista sikaruttoa (ASF) havaittiin ensimmäisen kerran Kiinan koillisosassa heinäkuussa 2018.

Sen jälkeen se on levinnyt rajusti Kiinassa ja myös Kiinan naapurimaihin. Se on vakava uhka suomalaiselle ja eurooppalaiselle sianlihantuotannolle.

ASF on afrikkalainen sikojen ja villisikojen vakava verenvuotokuumetauti. Tauti on sioille tappava, sitä vastaan ei ole olemassa hoitoa eikä rokotetta. Virus ei tartu ihmiseen.

Virusta ei ole todettu Suomessa. Sitä kuitenkin esiintyy muun muassa EU-alueen itäosissa, kaikissa Baltian maissa ja EU:n itäisissä naapurimaissa. Tauti leviää maasta toiseen ihmisten huolimattoman toiminnan takia ja eläinten mukana.

Lihan, lihavalmisteiden, maidon ja maitotuotteiden tuonti EU-alueelle matkustajien mukana tai yksityishenkilölle postitse lähetettyinä, on eläintautien leviämisriskin takia EU-lainsäädännöllä kiellettyä.

Lähde: Tulli

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu