Puheenaihe

Koulujen alkaminen tuo kevättä enemmän hulinointia – Poliisia huolestuttaa uusi ilmiö huumekaupassa

Poliisia työllistävät

Johanna Erjonsalo

Itä-Uudenmaan poliisille koulujen alkamisen jälkeiset viikot ovat kiireisiä.

– Syyslukukauden alku on kiireistä aikaa kevätlukukauden loppuun verrattuna. Odotamme kouluilta tulevien juttujen ja ilmoitusten kasvua ensimmäisten viikkojen aikana. Syksyllä nuoret hakevat paikkaansa ryhmässä, keväällä roolit on jo haettu, ylikonstaapeli Riku Aaltonen Itä-Uudenmaan poliisista kertoo.

Poliisia työllistävät syyslukukauden päästyä vauhtiin nuorten väliset nujakoinnit, sosiaalisessa mediassa tapahtuvat kiusaamistapaukset ja koulu-uhkaukset.

– Koulu-uhkauksiin poliisi suhtautuu joka kerta vakavasti. Tällaista ei tule tehdä koskaan edes leikillään, Aaltonen painottaa.

Keväällä keskustelua herätti laajasti Tikkurilassa liikkuva päihteitä käyttävä lapsijoukko, jossa nuorimmat olivat vasta 10-vuotiaita. Aaltosen mukaan poliisin, lastensuojelun ja nuorisotoimen yhteistyö on tuottanut tulosta. Kesän aikana asiaan liittyen ei ole tullut poliisin tietoon yhtään ilmoitusta.

Poliisi pyysi keväällä vihjeitä lapsijoukkoon liittyen toiveena muun muassa päästä päihteitä välittävien henkilöiden jäljille.

– Tähän kyseiseen tapaukseen liittyen emme saaneet ketään kiinni. Alkoholia ja huumeita välittävistä tulee kuitenkin jatkuvasti poliisille vihjeitä, Aaltonen sanoo.

Aaltosen mukaan vihjeet vievät Vantaalla erityisesti Tikkurilan, Koivukylän, Korson ja Myyrmäen asemien seuduille. Moni vihje vie myös Helsingin puolelle Kurviin ja päärautatieasemalle. Aaltonen painottaa, että kyse ei ole siitä, että ongelmaa olisi ainoastaan näissä kaupunginosissa, mutta kysyntä ja tarjonta keskittyy selvästikin juna-asemien ympäristöön.

Tällä hetkellä poliisilla on laajemmassa tutkinnassa kannabiksen myymiseen liittyvä tapaus Länsi-Vantaalta.

Aaltonen sanoo huumeiden myymisessä leviävän huolestuttava uusi ilmiö.

– Vanhemmilla huumekauppiailla oli keskenään kirjoittamaton sääntö, että pennuille ei myydä. Tämä ei päde enää tänä päivänä. Lisäksi huumeita kauppaavat saattavat itsekin olla yläkouluikäisiä, Aaltonen sanoo.

Aaltonen toivoo vanhempien olevan valppaana kun kouluarki on jälleen alkanut.

– Kannattaa olla kiinnostunut lapsesta, hänen menemisistään ja kavereistaan. Jos herää huolta, myös meihin voi olla matalalla kynnyksellä yhteydessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Poliisi ja nuorisotoimi seuraavat nyt tiiviisti Tikkurilan lapsijoukkoa – päihteitä lapsille välittäviä ei ole vielä tiedossa23.3.2019 07.05
Tikkurilassa liikkuu joukko lapsia, jotka käyttävät kannabista, lääkkeitä ja alkoholia – Poliisi: Lapset jakavat kuvia ja videoita humalaisista tai sammuneista kavereistaan somessa6.3.2019 12.01
Päihteitä käyttävät Tikkurilan lapset ovat pääasiassa tyttöjä, nuorimmat 10-vuotiaita – Poliisi sanoo suoraan: Tämä on järkyttävää 7.3.2019 12.01

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu