Puheenaihe

Liikennekysely paljastaa: Vantaalaiset toivovat poliisivalvontaa, tolppakameroita ja työssyjä – Näin kommentoivat kaupunki ja poliisi

Kaupunki on hankkinut lisää nopeusnäyttötauluja, jotka myös tallentavat tietoa ajonopeuksista. Kuvan kohdassa Helsingin pitäjän kirkonkylässä rajoitus on 30 km/h. Tauluja on pyritty sijoittamaan paikkoihin, joissa autoilijoita halutaan erityisesti muistuttaa alhaisesta nopeusrajoituksesta. Näytöt myös tallentavat tietoa ajonopeuksista.

Tiina Örn

– Poliisit voisivat joskus tulla mittaamaan pusikkoon, niin ymmärtäisivät, mistä on kyse, kehottaa Vantaan Sanomien verkkosivuille viime viikolla avattuun liikenneturvallisuuskyselyyn vastannut lukija.

Hän ei ole ajatuksensa kanssa yksin. Poliisin puuttumista nopeusrajoitusten rikkomiseen toivotaan monessa vastauksessa.

Valvontaa toivotaan erityisesti risteyksiin ja suorille väylille, joita kutsutaan vastauksissa kaahailubaanoiksi ja kiihdytysväyliksi.

Ylikomisario Harri Auvinen Itä-Uudenmaan poliisista kommentoi poliisin suorittavan nopeusvalvontaa niin taajamissa ja taajamien ulkopuolella päivällä ja yöllä.

Poliisivalvonnan lisäksi vantaalaiset toivovat alhaisempia nopeusrajoituksia.

Vantaan kaupungin liikenteen alueinsinööri Susanna Koponen kertoo, että nopeusrajoituksia alennettiin Länsi-Vantaalla noin vuosi sitten. Asuinkaduilla, joilla oli aiemmin rajoituksena 40 km/h, on nyt rajoituksena 30km/h. Itä-Vantaalla vastaava nopeusrajoitusten alentaminen tehtiin jo aiemmin.

– Nyt nopeusrajoitukset on toteutettu samoin periaattein koko kaupungissa. Pistemäisiä alentamisia tehdään tänä syksynä Ilolan ja Rekolan koulujen kohdalla, kertoo Koponen.

Hänen mukaansa muita nopeusrajoitusmuutoksia tehdään tapauskohtaisesti harkiten.

Alhaisimpia nopeusrajoituksia toivotaan, mutta vastauksissa ilmaistaan myös väsymistä siihen, ettei rajoituksia noudateta.

– Ruusukvartsinkadulla Kivistössä on pitkä suora joka yllyttää ylinopeuteen. Nopeusrajoitus on tietääkseni 30 km/h, mutta yleinen on varmasti noin 60 km/h, kertoo lukija.

Samoja terveisiä lähetetään myös muilta alueilta.

– Nopeusrajoitus 30 km/h ei pidättele kaahareita Helsingin pitäjän kirkonkylässä. Poliisivalvontaa, kameroita tai jotain, toivoo vastaaja.

– Koko Martinlaakson ja Myyrmäen alueella 40 km/h-rajoitusta noudatetaan hyvin vähän. Rajoituksia ei noudateta, koska ei

ole mitään valvontaa.

Kyselyyn on tullut torstaihin mennessä lähes 300 vastausta. Niissä raportoidaan korkeista nopeuksista Kielotiellä, Kivivuorentiellä, Kuusikon taajama-alueella, Tarhurintiellä.

Moni vastaaja uskoo, että hidasteet pitäisivät nopeudet kurissa.

– Kuninkaalantiellä kaahaillaan koko ajan, mutta sinne ei monien toiveista huolimatta saada hidastetöyssyjä. Tien yli kulkee päivittäin paljon lapsia, kommentoi lukija.

Hidasteita toivotaan myös Kaivokselaan, Korsoon, Tammistoon ja listaa voisi jatkaa pitkään.

Vantaan kaupunki päättää hidasteiden paikoista kaupungin hallinnoimalla tie- ja katuverkolla. Koponen kertoo kaupungilla olevan hidasteita varten vuosittainen määräraha, jonka turvin pystytään toteuttamaan muutamia kohteita.

– Toiveita on toki paljon enemmän. Kohteet suunnitellaan kuntatekniikan keskuksessa ja päätetään teknisessä lautakunnassa.

Vastaaja kertoo kuulleensa kaupungilta, ettei hidastetöyssyjä voida laittaa kaikille kadunpätkille niiden aiheuttaman tärinän takia.

Hän on oikeassa, vahvistaa Koponen.

– Esimerkiksi savimaalle ei välttämättä voi toteuttaa töyssyjä rakennuksille aiheutuvan tärinähaitan takia. Joskus töyssyjen toteutettavuuteen vaikuttaa alueen maaperä tai rajallinen tila katualueessa.

Myös hidasteisiin suhtaudutaan monessa vastauksessa epäilevästi.

– Talkootiellä kaahaillaan. Keskellä oleva töyssy saa motoristit vain kiihdyttämään, että tulee paremmat hypyt.

Hidasteita kerrotaan käytettävän hyppyreinä myös muun muassa Laajavuorentien ja Laajavuorenkujan risteyksessä.

Moni uskoo kameravalvonnan toimivan hidasteita paremmin. Ylikomisario Auvinen kuitenkin kertoo, ettei tolppakameroita ole tällä hetkellä tulossa Vantaalle.

– Silloin kun kameravalvontaa lisätään, kameroiden paikoista sopivat poliisi ja tienpitäjä eli Vantaan kaupunki yhteistyössä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu