Puheenaihe

Tässä on Suomen vaikuttavin vaikuttaja – "Lähes 430 tuhatta seuraajaa"

Arkistokuva.

Päivi Tuovinen

Tubettaja Mmiisas eli Miisa Rotola-Pukkila, 24, on Suomen vaikuttavin vaikuttaja, Meltwater kertoo tiedotteessaan.

Rotola-Pukkila tavoittaa Youtube-videoillaan keskimäärin yli 100 000 suomalaista nuorta ja enimmillään hänen videoitaan on katsottu yli 1.6 miljoonaa kertaa. Instagramissa Miisalla on lähes 430 tuhatta seuraajaa ja keskiarvolta hänen julkaisemansa Instagram-postaus kerää lähes 28 tuhatta tykkäystä. Omien sosiaalisen median kanavien lisäksi Rotola-Pukkila näkyy myös perinteisen median puolella, tiedotteessa kerrotaan.

– Miisan seuraajat ovat sitoutuneempia, kuin monen muun vastaavan kokoisen vaikuttajan. Hänen yleisönsä kasvaa tasaisesti, ja datasta voimme päätellä, että hänellä ei ole ostettuja tai bottiseuraajia. Miisan tuottama sisältö vaihtelee kanavasta toiseen ja hän ei pelkää ottaa kantaa tai puhua myös vaikeammista asioista, kertoo Meltwaterin markkinointijohtaja Senni Niemi.

Valtaosa Mmiisan seuraajista on alle 25-vuotiaita naisia, jotka ovat kiinnostuneita muun muassa musiikista, matkustamisesta, opiskelusta ja valokuvauksesta. Rotola-Pukkila tekee yhteistyötä muun muassa Valion, Arlan ja Finnairin kanssa ja julkaisi oman kirjan, Inspiskalenterin, heinäkuussa 2019.

Tieto selviää Meltwaterin tekemästä selvityksestä. Selvityksessä otettiin huomioon muun muassa se, kuinka sitouttavaa vaikuttajan sisältö on, miten vaikuttajan seuraajamäärät kehittyvät, miten suuri osa seuraajista on aitoja ihmisiä ja missä vaikuttajan seuraajat sijaitsevat.

Selvityksessä vertailtiin 40 000 suomalaisen vaikuttajan ja mikrovaikuttajan dataa. Selvityksessä painotettiin vaikuttavuutta monella eri sosiaalisen median alustalla. Edellytyksenä listalle pääsyyn oli myös se, että vähintään 85 prosenttia yleisöstä on Suomesta. Selvityksen ulkopuolelle jätettiin muusikot, meemitilit ja televisiosta tutut julkkikset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu