Paikalliset

Kaljakellunnan siivous toi palkinnon

Vuoden kaupunkiteko -palkinnon voittanut tikkurilalainen Jarno Eskelinen haluaa kiittää kaikkia vapaaehtoisia, jotka auttoivat kaljakellunnan roskien siivoamisessa. Eskelinen perusti tapahtumalle oman siivousryhmän ja teki vapaaehtoisporukan kanssa aktiivista työtä roskien siivoamisessa ja roskaamisen ennaltaehkäisemisessä.

Vesa Marttinen

Kaljakellunta-tapahtuman vapaaehtoisten siivoustalkoiden järjestäjä Jarno Eskelinen, 35, on Vantaan Vuoden kaupunkiteko -palkinnon saaja.

Palkintoraadin mukaan Eskelinen osoitti tempauksellaan esimerkillistä reippautta ja vastuuta yhteisestä ympäristöstä. Siivoustalkoilla säästettiin myös selvää rahaa. Kilpailun tarkoituksena on nostaa esille tekoja, jotka ovat parantaneet kaupungin asukkaiden elämänlaatua, kaupungin viihtyisyyttä, kaupungin vetovoimaisuutta tai kaupungin ilmettä.

Kaljakellunta on tapahtuma, jolla ei ole virallista järjestäjää ja siksi kukaan ei ole virallisesti vastuussa siivouksesta tapahtuman jälkeen. Eskelinen osoitti toiminnallaan, että siivous voidaan järjestää kansalaistoimintana silloin, kun vastuuhenkilöitä on vaikea nimetä.

Eskelinen on jo useiden vuosien ajan järjestänyt musiikkia tapahtuman maalialueelle. Viime vuonna hän havahtui toden teolla roskaamisongelmaan.

– Roskaa oli maalialueella valtavasti, ja tuntui väärältä, että siivoamiskustannukset lankeavat veronmaksajien maksettavaksi.

Mies perusti Facebookiin Kaljakellunnan siivousryhmän, johon liittyi satakunta jäsentä. Ennen varsinaista tapahtumaa hän sanoo tehneensä töitä kuukauden päivät sponsorien haalimiseksi ja juoksevien asioiden hoitamiseksi.

Hän sai neuvoteltua siivousporukalle kanootteja, parituhatta jätesäkkiä sekä ilmaiset virvoitusjuomat ja alehintaiset makkarat.

Tapahtuman mediahuomio oli tänä vuonna pääpiirteittäin aiempaa positiivista: siivousryhmä mainittiin ainakin kymmenessä eri lehti-, radio- tai tv-jutussa, ja Eskelinen antoi kasvot porukalle, joka siivoaa vapaaehtoisesti tuhatpäisen kellujajoukon sotkut.

Sama mies aikoo luotsata roskapartiota myös ensi vuonna. Sponsorien hankkiminen on tarkoitus aloittaa jo keväällä.

– Jo tänä vuonna useampikin urheiluseura olisi tullut auttamaan siivouksessa, jos firmat olisivat lähteneet sponsoroimaan. Nyt oltiin kuitenkin liikkeellä vähän liian myöhään, mies sanoo.

Vantaalla lähes koko elämänsä asunut Eskelinen oli myös lokakuussa järjestetyn Vantaan asunnottomien yön järjestelytoimikunnan puheenjohtaja. Hän opiskelee Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun koordinoimassa yrittäjyyskoulutuksessa tähtäimessään oma tapahtumien järjestämiseen erikoistunut yritys.

Mies puuhaa jo vuodelle 2013 Keimolan moottoriradan jäähyväistapahtumaa, jossa kisataan nojapyörätekniikkaan perustuvilla polkuautoilla. Eskelisen mukaan kaupunki on osoittanut kiinnostusta tapahtumaa kohtaan, mutta sopimusta ei ole vielä tehty.

Vuoden kaupunkiteko -kilpailun paikallisen kilpailun järjestää alueen kaupunkilehti tai alueen kaupunkilehdet yhdessä. Vantaalla palkinnon saajan valitsi Vantaan Sanomat.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu