Puheenaihe

Rajakylässä on naapuriyhteisö, jossa sopu on säilynyt vuosikausia – "Minulle naapurit tuovat ennen kaikkea turvallisuuden tunnetta"

Annikki Hagros-Koski valmisteli yhdessä naapureiden kanssa viikonloppuna puutarhajuhlia. Perinteinen juhla pidettiin jo 20. kerran. Tällä kertaa teemana oli meri.

Marika Lumme

Kun Annikki Hagros-Koski ja Juhani Koski muuttivat Rajakylään Mailatielle, he kutsuivat koko kotikadun tupaantuliaisiin. Siitä lähti naapureita yhdistävä puutarhajuhlaperinne, joka on jatkunut 20 vuoden ajan.

– Juhla on tärkeä ja odotettu tapahtuma, mutta naapurit ovat toisilleen paljon enemmän. Minulle naapurit tuovat ennen kaikkea turvallisuuden tunnetta, Hagros-Koski kertoo.

Aviomies on samalla linjalla.

– Läheiset naapurit ovat paljon mukavampi asia kuin tilanne, jossa ei sanota edes päivää, Koski sanoo.

5522898-n.jpg

Rajakylässä sijaitsevan Mailatien väki on naapureita ja ystäviä. Puutarhajuhlissa lavalle saa astua. Kuva: Marika Lumme

Naapureista on kasvanut vuosien varrella ystäviä, joiden vaikutus hyvinvointiin on merkittävä.

– Nyt paljastan, että kävin eilen raparperivarkaissa, Tuija Rautiainen-Kukkonen sanoo.

– Ei se haittaa, meillä saa käydä, Anneli Mellanen vastaa hymyillen.

Juuri arkinen apu on monesti pelastus.

– Eilen tein ruokaa ja huomasin, että ruohosipuli ja vaniljasokeri ovat loppu. Ruohosipulin hain viereiseltä tontilta ja vaniljasokerin toiselta puolelta, Mellanen naurahtaa.

– Minulta tippui viikolla verhotanko. Huusin taas Mattia apuun ja hän tuli, Aira Raudasoja kiittelee.

Tiina Lehtonen muutti Rajakylään vuonna 2011 ja on naapuruston uusin tulokas.

– Vein keräykseen menevät lehdet pihalle odottamaan. Hämmästyin kun ne olivat hävinneet. Naapuri oli jo vienyt ne, hän sanoo.

5522900-n.jpg

Puutarhajuhlassa on joka vuosi oma teema, tänä vuonna meri. Aiemmin on ollut muun muassa elokuva, satu, merirosvo ja keskiaika. Kuva: Marika Lumme

Jos on yksinäistä, voi koska tahansa mennä naapuriin.

– Mutta täällä annetaan myös omaa tilaa, Arto Tiihonen sanoo.

Hagros-Koski sairastui viime syksynä aivokasvaimeen.

– Naapurit olivat ne, jotka kävivät minua katsomassa sairaalassa, hän sanoo.

Toiselle sairauden kanssa kamppailleelle naapurusto järjesti pikkujoulut sairaalavuoteelle.

Entä kuinka naapurit ratkaisevat erimielisyydet?

– Ei meillä ole sellaisia! naiset nauravat.

Avoimuus on heidän mukaan avain naapurisopuun. Erilaisille mielipiteille on tilaa.

– Jokainen voi ja uskaltaa sanoa oman mielipiteensä, Airi Hokkanen korostaa.

Juhlien pienen uima-altaan paikasta Hagros-Koski ja Raudasoja kävivät reippaan keskustelun. Näkemysero oli melkoinen.

– Minä täytin uima-altaan aivan eri paikkaan. Nyt se on täynnä vettä, joten sopii siirtää, Juhani Koski kertoo ratkaisustaan.

5522901-n.jpg

Annikki Hagros-Koski ja Juhani Koski (vasemmalla) halusivat Rajakylään muutettuaan tutustua naapureihin. Avoimuus toi paljon uusia ystäviä ja arjen apua. Kuva: Marika Lumme

Raudasoja korostaa huumorin olevan tärkeä osa yhteishenkeä.

– Olemme samanhenkisiä, mutta emme mitään hissukoita. Ei meille tule isoja riitoja kun ei ole isoja asioita, hän naurahtaa.

Juhliin on vuosien varrella kutsuttu kaikki naapurit, ja osa on niistä myös kieltäytynyt. Toisaalta myös poismuuttaneet ovat tulleet ajoittain juhlimaan.

Muutama vuosi sitten seitsemän perhettä hankki yhteisen kanalan, senkin puutarhajuhlien isäntäparin pihalle. Joka perheellä oli oma munien keruuvuoro.

5523094-n.jpg

Airi Hokkanen lähti juhlavalmisteluiden jälkeen omaan kotiin pientä siltaa pitkin. Kuva: Marika Lumme

Hagros-Kosken pariskunnan takapihalta aivan tontin reunasta lähtee kolme pientä siltaa.

– Tuon viimeisen sillan tieltä joudun tekemään pensasaitaan reiän, mutta nyt on kätevä kulkea naapuriin, Koski kertoo.

Ja näin tosiaan tapahtuu: joukko puutarhajuhlavalmisteluihin osallistuneita naapureita katoaa takapihan kautta omiin koteihinsa. Kukaan ei käytä etuovea eikä kulje tien kautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Naapurin trampoliinista tuli vantaalaisnaiselle riesa – "Joudumme kuuntelemaan ja katselemaan sitä touhua tuntejakin päivässä"31.7.2019 06.15
Suomalaiset viettävät vapaata mieluiten veden äärellä – naapureiden seuraa ei kaivata6.7.2019 09.18
Pihakatselmus poiki kolmisenkymmentä kehotusta tai selvityspyyntöä – Naapurit aktiivisia ilmoittamaan epäsiisteistä pihoista15.6.2019 06.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu