Puheenaihe

Aviapoliksen aseman viereen tulee ruokakauppa, toimistotiloja ja kaksi 16-kerroksista asuintaloa

Aviapoliksen aseman eteläisen sisäänkäynnin (alhaalla oikella) tuntumaan rakennetaan toimistotiloja, liikekeskus (matala rakennus keskellä) ja kaksi asuinkerrostaloa. Vaaleampi rakennuskokonaisuus rakennetaan myöhemmin.

LAK Real Estate

Aivan Aviapoliksen rautatieaseman eteläisen sisäänkäynnin viereen Tikkurilantien varteen rakentuu lähivuosina kaksi asuinkerrostaloa, toimistotilaa ja pienimuotoinen kauppakeskus.

Asuinkerrostalot nousevat 16-kerrokseen ja vuokrattavia toimistotiloja rakennetaan yhteensä runsaat 6 000 neliömetriä.

– Liikekeskukseen tulee päivittäistavarakauppa ja pienempiä liiketiloja, kertoo hankekehitysjohtaja Juha Jaakola maanomistaja LAK Real Estate Oy:stä.

Pienempiin liiketiloihin etsitään lähistön asukkaiden tarvitsemia palveluja, kuten parturi- ja ravintolayrittäjää.

LAKin hanke on jo niin pitkällä, että rakennuslupa on hakuvaiheessa. Tavoitteena on, että pari vuotta kestävä rakentaminen alkaisi vuodenvaihteessa.

– Ensimmäiset asukkaat voisivat muuttaa 2021, Jaakola arvioi.

Aviapoliksen aseman eteläisen sisäänkäynnin lähistölle on suunniteltu rakennettavaksi vaiheittain yhteensä noin 650 asuntoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Aviapolis alkaa kasvaa juna-asemalta5.11.2015 06.00
Aviapolis on Vantaan suurin työpaikkakeskittymä17.1.2019 07.50
Tutkimus: Aviapolis on Vantaan kasvun vetojuhta5.5.2016 06.15
Aviapolikseen halutaan ”Kaapelitehdas” – "Eläväinen paikka, jossa voisi nauttia kaupunkikulttuurista"24.2.2019 08.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu