Puheenaihe

Rankkasade nosti vedet suosittuun parkkihalliin ja kauppakeskukseen Helsingissä – vettä tullut jopa 54 milliä

Pelastuslaitos hälytettiin ydinkeskustassa sijaitsevan Elielinaukion parkkihalliin.

Aapo Siippainen

Yöllä alkanut rankkasade on sekoittanut liikennettä ja nostanut vettä useisiin keskeisiin paikkoihin Helsingissä.

Ydinkeskustassa oleva toimittaja Aapo Siippainen kertoo, että vettä on tulvinut muun muassa suosittuun parkkihalliin Elielinaukiolla. Paikalle oli perjantaina aamulla hälytetty Helsingin pelastuslaitoksen yksiköitä.

Vettä on päässyt sisään runsaita määriä myös kauppakeskus Kaareen Helsingin Kannelmäessä. Osa kauppakeskuksen liikkeistä on saatu auki, mutta osassa tehdään vielä tarkastuksia.

– Ainakin Prisma, apteekki ja Oral-hammaslääkäri sekä Easy fit -kuntosali ovat auki, kertoi kauppakeskusjohtaja Katja Hatakka Helsingin Uutisille kello 10 aikaan perjantaina.

Ilmatieteen laitoksen mukaan rankkasateet ovat huuhdelleet yön ja aamun aikana pahiten Helsinkiä. Eniten vettä on 12 tunnin aikana satanut Kaisaniemen mittauspisteellä, jossa sademäärä oli aamulla 54 millimetriä.

LUE MYÖS: Etelä-Suomea huuhtovat rankkasateet piiskaavat pahiten Helsinkiä: Kadut ja kellarit tulvivat – "Useissa paikoissa polviin asti vettä"

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Etelä-Suomea huuhtovat rankkasateet piiskaavat pahiten Helsinkiä: Kadut ja kellarit tulvivat – "Useissa paikoissa polviin asti vettä"23.8.2019 09.19

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu