Minne mennä

Nuori näyttelijä: "Vähän niin kuin mun oma elämä" – Skam tuo Martinuksen lavalle nuorten puheenaiheet ja bile-draivin

Rosanna Liuski nähdään Evan roolissa Martinuksen Skamissa. Näytelmän harjoituksissa treenattiin kohtausta, jossa valmistaudutaan bileisiin. Aiemmin Skamista on nähty teatteriversio ainoastaan Tanskassa.

Marjo J. Rämö

Norjalainen nuorten menestyssarja Skam nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa näyttämöllä.

Sarjasta sovitettu teatteriversio saa ensi-iltansa 2. lokakuuta kulttuuritalo Martinuksessa Martinlaaksossa. Esitys perustuu tv-sarjan ensimmäiseen kauteen.

Näytelmän ohjaava Tiina Brännare sanoo sarjan onnistuneen kuvaamaan esillä olevia teemoja, kuten ystävyyttä, päihteitä, seksiä, rakkautta ja erilaisuutta, koskettavasti ja uskottavasti.

‒ Sarja on ollut rohkea ja tabuja rikkova, nuorten elämää aidosti ja kaunistelematta kuvaava.

Näyttämölle Norjan Yleisradioyhtiön tuottama tv-sarja taipuu hyvin.

–  Näytelmä on erinomaisesti dramatisoitu, siitä on jätetty pois henkilöitä. Lavalla olevat näyttelijät kuljettavat tarinaa kertojan roolissa.

Älypuhelimeen kilahtavat viestit ovat tärkeässä roolissa ja ne heijastetaan katsojien nähtäville. Musiikki pauhaa bileissä ja välillä lavalla kuvataan videota.

Martinuksessa Skamin tuottaminen solahti mainiosti Nuorten Stage -projektiin, jossa nuoret tekevät taidetta nuorille.

Ammattiohjaajan hyppysissä varsinaisesta näyttelemisestä vastaavat nuoret harrastajat.

Rooleissa nähdään kahdeksan nuorta, jotka valikoituivat rooleihinsa viime keväänä järjestetetyissä ”pääsykokeissa” 350 hakijan joukosta.

– Energisiä, innostuneita nuoria, jotka ovat aloittaneet teatterin harrastamisen jo lapsena, Brännare kuvailee näyttelijöitään.

Evan roolissa nähdään 22-vuotias Rosanna Liuski.

– Meikkasin itseni Evan näköiseksi, se oli mun kikka, Liuski naurahtaa.

Ohjaaja Tiina Brännare sanoo Liuskin erottuneen muiden hakijoiden joukosta jo ammattimaisella valmistautumisellaan omaan koe-esiintymiseensä.

Kallion ilmaisutaidonlukion käynyt Liuski on harrastanut teatteria 12-vuotiaasta asti.

Suurimmalle osalle nuorista näyttelijöistä Skam oli tv-sarjana tuttu.

– Tämä on vähän niin kuin mun oma elämä, huokaa Noorana unelmaroolissaan esiintyvä Kreetta Sihvola. Yhdennäköisyys tv-sarjan Nooraan on ilmeinen.

Jonaksen roolissa oleva Elias Hjelm ei ollut katsonut sarjaa. Hän tutustui siihen vasta koe-esiintymisiin valmistautuessaan.

– Parasta sarjassa on sen autenttisuus. Sitä katsoessa tuntuu lähes siltä kuin katsoisi dokumenttia, Hjem toteaa.

Skamin esityskausi kestää loka-marraskuun.

Esitystä suositellaan kaikille yli 12-vuotiaille. Nuorten lisäksi tekijät toivovat yleisöön esimerkiksi nuorten vanhempia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

SKAM-näyttelijäksi haki yli 350 – "Tästä tulee megahieno!"10.5.2019 21.40
Haluatko näyttelemään suomalaiseen Skamiin? – Suositusta norjalaissarjasta tehdään teatteriversio27.2.2019 10.21
Suuren fanilauman kerännyt televisiosarja nähdään näyttämöllä Vantaalla 6.3.2019 08.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu