Puheenaihe

Tikkurilasta löytyy kerrostalokoti, jota vantaalaispariskunta sisustaa täysin kotimaiseksi tavara kerrallaan

Tikkurilassa 1950-luvun kerrostalossa on Remeksen perheen koti, jonka sisustuksen lähtökohtana on kotimaisuus ja laatu. Kodin uusin taideteos, Panu Ruotsalon maalaus, on Helmi Remekselle erityisen rakas. – Se inspiroi minua, en voisi elää ilman taidetta ympärilläni.

Päivi Tuovinen

Tikkurilassa 1950-luvun kerrostalossa on Helmi Remeksen ja Tommi Pikkaraisen koti. Pariskunta muutti Kielotiellä sijaitsevaan asuntoon pari vuotta sitten. Kodin sisustuksessa he ovat halunneet huomioida vanhan rakennuksen kodinomaisen hengen. Kerrostalo on rakennettu vuonna 1959.

– Korttelin saman aikakauden talot on haettu suojelukaavaan, koska ne edustavat Tikkurilassa ainoana ajan rakennuskantaa, Remes kertoo.

5543632-n.jpg

Helmi Remeksen keittiö on remontoitu talon rakennusajan tyyliä mukaillen. Kuva: Päivi Tuovinen

Asunnon sisustuksessa pariskunnalla on selkeä punainen lanka. He haluavat panostaa suomalaiseen työhön.

– Olemme toteuttaneet kodissamme ajatusta osta vähemmän, mutta laatua, Remes sanoo.

Kotimaisen työn kunnioittaminen ja siihen panostaminen on Remekselle sydämen asia, sillä hän on nuori lasimuotoilija itsekin. Hän uskoo vahvasti, että jokaisen ihmisen valinnoilla ja ostokäyttäytymisellä on merkitystä. Hän itse valitsee voiveitsenkin suomalaiselta tekijältä.

– Toki tämä prosessi on vielä kesken, mutta olemme jo hyvin pitkällä siihen lopputulokseen, jossa kodistamme löytyisi vain kotimaisia, mieluiten pienyrittäjien tuotteita, huonekaluja sekä taidetta, hän sanoo.

5543631-n.jpg

Perheeseen ostetaan laadukkaita astioita ja tarpeeseen. Kuva: Päivi Tuovinen

Remes korostaa perheen olevan aivan tavallinen keskituloinen vantaalaisperhe. Hän myös tietää, että panostus kotimaisuuteen ja laatuun maksaa monesti enemmän kuin esimerkiksi ulkomailla halpatuotantona tehdyt ja Suomeen rahdatut huonekalut.

– Koska emme kylve rahassa, hankimme tuotteita pikkuhiljaa pitkän harkinnan tuloksena, hän sanoo.

Koska sisutusprosessi on kesken, Ikean kalusteitakin asunnosta löytyy. Joka toinen viikko ruokapöytään istuvat myös Tommi Pikkaraisen kaksi teini-ikäistä tytärtä. Tyttöjen huoneissa sisustaminen kotimaisuus edellä on eniten vaiheessa.

– Hiljalleen ostetaan. Tällä hetkellä kodissamme on tuotteita ja taidetta lähes 20 suomalaiselta tekijältä.

5543630-n.jpg

– Minusta on mielenkiintoista vierailla erilaisilla pajoilla ja nähdä tekijät tuotteiden takana, Helmi Remes kertoo. Kodissa panostetaan kotimaisuuteen. Kuva: Päivi Tuovinen

Kun pariskunta tekee ostopäätöstä, siihen vaikuttavat kotimaisuus, ajattomuus ja ekologisuus. Seuraavana hankintalistalla keittiöjakkara.

– En ole löytänyt kaupasta sellaista jakkaraa, jonka haluaisin, joten aion etsiä puusepän tekemään jakkaran. Kaupasta puujakkaran voi saada satasella ja parilla. Olen valmis maksamaan 500 euroa, jos se on kaunis ja kestää 100 vuotta.

Remes on halunnut herätellä ajatuksia ostovalinnoista omassa perheessä ja lähipiirissä.

– Luulen, että moni ei oikeasti tule vain ajatelleeksi, että pienilläkin valinnoilla on väliä. Remontissa saatetaan koteihin valita viiluovia, joiden materiaalina käytetty puu on uhanalaisia ja kaadettu Afrikan sademetsästä. Minulle on tärkeää, että jakkaraan tuleva puu on Suomesta.

5543634-n.jpg

Helmi Remes on lasitaiteilija ja hänen töitään löytyy myös omasta kodista, kuten seinällä oleva lasiteos Ilta tunturissa. Kuva: Päivi Tuovinen

Pikkuhiljaa sisustaminen on vaatinut sinnikkyyttä. Helmi Remes sanoo tekevänsä paljon löytöjä kirpputoreilta.

– En osta 12 lautasta, vaan mieluummin kaksi laadukasta. Ostan sitten vuoden päästä kaksi lisää. En myöskään tarvitse viittä leikkuulautaa, vaan yhden hyvän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Onko sinulla persoonallinen koti, joka ansaitsee tulla esitellyksi muillekin?4.8.2019 09.40
Omakotitalo Kivistössä on täynnä kiinnostavia yksityiskohtia – Kiinasta tuodut huonekalut, kirppislöydöt ja viherkasvit tekevät kodista persoonallisen26.5.2019 09.10
Ritva on asunut Kuopiossa ja Kreikassa, kunnes päätyi Kaivokselaan – "Olen hyvä esimerkki siitä, millaista vuokralla asuminen parhaimmillaan on"18.3.2019 10.16

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu